Mökkilomalla

Im back - Olen selkä. Ehhehe!
Oon ollu Sannan ja koiran kans mökillä. Sanna oli viikon meän kans, ja palas sitte kaupunkiin töihin. Minä olin melkein kaks viikkoa, ja koira tietysti kans.

Lähtöä edeltävänä iltana söin tuliaisiksi saamani jäätelöpaketin, sellasen puolen litran törpön. Aika äkkiä nukkumaanmenon jälkeen tajusin, että mahavaivat liittyy vahvasti maitoon. Koko yön ajan piti nousta röyhtäileen. Röyhtäykset ei ollu mitään tavallisia, vaan ne kupli mahasta asti, niinku viimiset pari kuukautta olivat tehneetki. Maha turpos ku pullataikina, ja maha meni aamuyöstä sekasin.
Oon koittanu olla täysin maidottomalla kuurilla, ja maha on kyllä rauhottunu aika hyvin. Pieniä mokia sattuu, ja niistä saan kärsiä seuraukset. Esimerkiksi eipä tullu mieleen, että petunalastut saattaa sisältää pienoiä määäriä maitoproteiinia. Pientä epävarmuutta kuitenki on, että onkohan se nyt pelkästään maito, mutta katotaan tässä pikkuhiljaa. Se jatkuva ripulointi on kuitenki jääny, joten oikialla tiellä ollaan.

Eka viikko mökillä meni mukavasti. Meillä tuli sellanen rutiini, että ku Sanna aamuihmisenä heräs aiemmin, hän käytti koiraa joka aamu pitkällä lenkillä potkurin kans. Minä sitte päivällä tein pikkulenkkejä tien päähän ja omaan rantaan, ja koitin liikuttaa mahollisimman paljo. Heittelin sille lumipalloja hankeen, ja koira juoksi hiki suussa niitten perässä umpihangessa, nakkelin palikoita eli ruokaa, ja potkuttelin hoodeilla. Mukavaa oli olla ulkona, täälä kaupungissa se ku ei oo läheskään sama asia.
Kelit oli kohtuulliset. Yhtenä päivänä paisto aurinko, ja se päivä me oltiinki pääsääntösesti sisällä, ku käytiin sukuloimassa. Yhtenä päivänä aurinko alko paistaa iltapäivällä, ennenku laski kokonaan. Kerran sato vettä ja kerran lunta. Muuten oli sellasta nuhjusta, pikkupakkasta mutta enimmäkseen lämpöasteita.
Lumet tuli katolta onneksi jo heti alkupäivinä. Mua aina pelottaa, ku koira juoksee ikkunan alta, ja joskus jää siihen istumaanki, että jos se jää katolta tulevan lumen alle. Onneksi sitä ei tarvinnu nyt pelätä, ku lumet tosiaan tuli alas
Vieraita kävi muutaman kerran; isä kävi oleen yötä, serkun lapset äitinsä kans ja olipa meillä myös illaistujaiset. Oli kutsuttu pari serkkua puolisoineen, ja yks ystäväpariskunta. Tehtiin ruokaa, otettiin parit lasilliset ja istuttiin grillikodassa savustumassa. Mun takki haisi savulle vielä kotia tullessa, vaikka se mökillä oliki ollu kaks yötä ulkona tuulettumassa, ja tietysti joka päivä päällä ulkona.

Tässä tyylinäyte, miten niitä tien pieluksia haistellaan. Tommosia kauheita rooppeja tuo kaivuri kaivo joka paikkaan. Siinä on Hiukeessa käyville ihmettelemistä, että mistä moiset roopit on syntyjään.

Ois ollu mahollisuus jäähä mökille vielä sunnuntaihin asti, mutta ei. Pakon eessä on myönnetävä, että mun fyysinen kunto ei kestä enää yksin siellä olemista. Ainakaan talvella. Suurimpana syynä on nuo mun vaivaset jalat. Kun ei voima eikä tasapainoa oo, on kaikki tekeminen monin verroin hankalampaa. Joku pikkuasia, esimerkiksi puitten hakeminen, on melkonen urotyö mulle. Jalat oli jatkuvasti solmussa ja maitohapoilla, ja parin huonon yön jälkeen oli pakko myöntää, että ei tuu mitään, ei jaksa. Kyllä mää silti puita hain, vähän hitaammin vaan. Pukkasin halkokorin potkurilla nii pitkälle ku pystyin, ja kannoin lopun matkan sisälle. Kyllä siellä pärjäis jos pakko ois, mutta ihan mahottoman vaivalloista se kaikki oli. Sannan lähtiessä siirryin vintistä alas nukkumaan, että saan tyhjennettyä pissa- eli dialyysinestepänikän päivittäin. Sanna hoiti nestepussit ja ätteet, nii että sikäli pääsin vähällä. Ku jäin yksin, piti ne hoitaa ite, ja se tuntu työläältä. Kotona ku marjo hoitaa kaikki nuo hommat.
Kävin monena päivänä naapurissa porisemassa, Sannan kans käytiin Kuivaniemen mökillä hakemassa kamoja, ja samalla reissulla käytiin myös Kuivaniemen Neste Nelosparkissa syömässä. Suosittelen lämpimästi, hyvää ja halpaa lounasruokaa.

Koiruus näytti viihtyvän aika hyvin, mutta oli jotenki alavireinen. Luulenki, että se kaipas kotiväkeään. Välillä se vahtas tiukasti merelle. Se ku on tottunu siihen, että oottaa äitiä mereltä, ku äiti siika-aikaan paljo kulkee kalalla. As yöu see, koira näyttää hieman alakuloselta.

Toivottavasti äiti ei lue tätä, ja jos lukee, lopeta tähän!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ajattelin, että otetaan koiruus matkaan lentolentälle emäntää hakemaan, josko se siitä sitte ilostuis taas. Kovasti se oli innoissaan, ku vietiin se kotiinsa eilen. Tyyppi alko pyöriä autossa levottomasti muutama kilsa ennen kotia, ja ku noin kilometrin päähän päästiin, alko häntä heilua ilosesti.

Tästä tuli nyt tämmönen koira-aiheinen postaus, mutta miksipä ei, ku sitähän se on pari viikkoa ollu, yhtä koiruutta.
Oon kyllä nauttinu joka ikisestä hetkestä mökillä. Mukavaa oli päästä kotua pois, vaan oli eilen mukava tulla takaskin. Soittotunnilla en käyny kahteen viikkoon, ku oli tuo ranne kipiä. Viime maanantaina en sitte malttanu lähtäkään, ja ens viikko on hiihtolomaa. Tuli pitkä pätkä ilman haitaria. Käsi on nyt parantunu, joten sillä kestää soittaa taas. Meni kolme viikkoa että se parani.

Telkkaria en oikeestaan kattonu ollenkaan, joten nyt on boksi täynnä kaiken maailman katottavaa. Alanki tyhjentään sitä nytten.
Palataan asiaan, ja nauttikaahan keväästä ja lauhoista ilmoista. Moikka!

Neiti Kevät on tullut kaupunkiin

Näyttää siltä, että kevät tulee tänäki vuonna. Tämän vuoden kaamos ei oo tuntunu yhtään nii pahalta ku monena aiempana vuonna. Ehkäpä siksi, ku Marjo on käyny arkipäivisin täällä ja vieny mua välillä melkein väkisinki ulos.Niiinku tänään esimerkiksi. (Väkisin tässä kohtaa tarkottaa sitä, että Marjo pyytää, ja minä suostun, ku en kehtaa kieltäytyäkään)

Pitää oikein miettiä, mitä kuluneella viikolla on terveys- ja sairausrintamalla tapahtunu. Hyvä merkki on, että ei tuu heti mieleen. Sillon kai kaikki on menny hyvin, ku ei oo valittamista.

Pd-poliakaa on muuutettu muutaman kerran, mutta se ei taia kiinnostaa ketään, vaan kerron silti. Ens tiistaille (17.2.) suunniteltu aika muutettiin eka mun toimesta maanantaille (16.2.), Sitte soittivat viime viikolla että muutetaanki se aika tälle päivälle (10.2.). Eilen soittivat ja sovittiin uudeksi ajaksi torstai 12.2. Toivottavasti se passaa, nimittäin ens viikolle on muita suunnitelmia.

Erityisesti kiinnostaa kalium-taso. Oon viimeaikoina syöny lähes päivittäin banaania ja mustaherukoitaki aina tämän tästä. Syynä tietysti smoothiet, ja kaupasta saatqavat smoothiemarjat. Mitään sydäntuntemuksia tai jalkojen normsta poikkeavaa heikkoutta ei oo ollu, mitä korkea kalium saattas aiheuttaa. Sepä selviää kuitenki torstaina se.

Kävelyä hieman hankaloittaa nuo nastat. Mullon tämmöset irrotettavat nastan kengissä.

Muuten hyvät, paitsi että nostavat kantapäätä sen verran, että kipeytyy reidet eri paikasta ku ilman nastoja kävellessä. Toki se näin aluksi on kaikki hankalaa, ja ku lihakset tottuu nii kävelyki helpottuu. Vaikka tuo korotus on ehkä sentin luokkaa, sen kyllä tuntee jaloissaan.

Nyt ku kengistäki tuli oikein lähiluva, nii voin suositella lämpimästi noita Riekerin nilkkureita!

Mulle tärkiää on, että kengässä ei oo yhtään kantaa, että kenkään sisälle laitettava peroneustuki asettuu hyvin, ja pystyn seisomaan suorassa. Lisäksi nuo on lämpimät, ja vielä ei oo tänätalvena palellu varpaota nuo jalassa. Tosin en tuntiskaan palelua, mutta ei oo ollu varpaat kylmät kenkiä jalasta otettaessa. Niissä on myös vetoketjut, jotka nopeuttaa ja helpottaa jalkaan laittamista ja riisumista Lisäksi ne muistuttaa tennareita, mikä lämmittää kovasti vanhan hevitytön ja hihhulin mieltä.

Kehuskelin edellisessä postauksessa katujen hyvää kuntoa tässä keskustan alueella. Noh, asiassa on aina kaks puolta, ja tässä kuva tältä päivältä tuosta kotikadulta.

Jospa tuo mössö aamuun mennessä katoais tuosta, joko kuljetuskaluston viemänä, tai kelin sulattamana.

En ois yksin edes lähteny käveleen tuosta, peläten kaatumista, mutta Marjo sano että kyllä me tuosta pystyssä päästään. Ja niin päästiinki. On alkanu tuntuun, että maailmassa on paljo asioita, mistä kuvittelen, että en pysty siihen. Rohkiasti tulta päin, nii sitte pystyyki. Se on palkitseva tunne, ku kuitenki tämä sairaus ja nämä vaivat etenee jatkuvasti, ja käyn aina vaan varovaisemmaksi. Vaan että pitäs kuitenki muistaa pitää sitä liikuntakykyä yllä. Se ei tapahu pelkäämällä ja välttelemällä asioita. 

Siitä tuliki meleen, että en menny viikko sitte soittotunnille, vaikka aioin. Ranne ei antanu vetää haitarin paljetta. Eilen kävin soittotunnilla, ja käsi kipeytyy melko ärhäkästi soittaessa. Ilmeisesti vasemman käden remmi ärsyttää kipukohtaa. Nyt annan käden parantua kunnolla, ku se on muuten jo melkei parantunu, soittaessa vaan ärsyyntyy.

Ens viikolle on mukavia suunnitelmia, mutta niistä enempi sitte. Muutenki on ihan mahtavaa, ku neiti Kevät on tullu kaupunkiin; aurinko paistaa, ja jopa lämpötila on plussan puolella. Sitä ei välttis ihan vielä tarttis olla, mutta aurinko paistaa, ja se on pääasia.

Tämmöstä tällä kertaa. Ens kerralla jotain ihan muuta. Moikka!

Vyoden mittanen aikalisä

Edellistä tekstiä kirjottaessa mietin, että kirjotan sinne jotai siihen suuntaan, että pitääpä soittaa ylilääkärille, ja kysella paluusta siirtolistalle.
No ei tartte. Nimittäin lääkäri soiti yks päivä viikolla. Kuulemma Plavix, jonka sain vuodenvaihteessa pallolaajennusten yhteydessä, pitää mut vuoden pois listalta. Verenohennuslääke, joten isoa leikkausta ei tietentahtoen suoriteta. Se siitä sitten.
Kyllähän as aluksi söi naista, mutta äkkiä se meni ohi. Nyt voiaan suunnitella kesän lomareissua, eikä tartte miettiä, että mitä jos. Kone otetaan mukaan ja sillä selvä. Toinen asia mikä helpotti asian hyväksymistä on se, että vuojen päästä oon sitteki ollu vasta 2.5v dialyysissä. Tässä ku kuulee näitä siirtojuttuja, pari-kolme vuotta on yleensä sellanen "vähintään" -aika, vaikka toki joku saattaa päästä muutaman päivän jjontuksella siirtoon. Tää on nyt mun kohalla näin. Tiiän mitä teen seuraavan vuoden.

Lunta pukkaa taivaan täydeltä, tullu jo monta päivää. Täällä kuulemma lähennellään lumiennätystä. Ei mua muuten lumi haittaa. Talvella pitääki olla lunta. Sitä nyt on tullu jo nii kauan yhtä sioittoa, että aura-autot ei kerkiä pitämään katuja puhtaina. Asun sen verran keskustassa, että tässä nää kadut on kyllä lähes jatkuvasti puhtaat.
Tää talo, missä asun, on esteetön talo. Hah, sanon minä. Ku ekat pakkaset syksyllä tulee, muuttuu esteettömyys esteeksi ja piha on jatkuvasti huonossa kunnossa. Se on myös kalteva. Tietysti, ku vältetään portaita, mutta sanonpa vaan, että aikamoinen luistelukenttä se pääsääntösesti on. Katoin eilen ku naapurin pyörätuoli veti komiasti slaidaa pihassa, ku koittivat sivuttain mennä alaspäin kaltevaa pihaa.
Perjantaina lähettiin Marjon kans kauppaan, ja katoin että onpa liukas  piha. Samalla sadasosasekunnilla olinki jo rähmällään maassa. Seurauksena kipiä ranne, jonka päälle rämähin. Nyt oon sitte käyttäny nastoja kengissä.

Perjantaina illalla sain vieraan. Oli mukavaa ku ystävä kaukaa tuli yökylään. Me käytiin baarissaki, ja mulla oli oikei tukkaki laitettuna. Meikata en jaksanu, mutta olihan se laitettu tukka jo paljo enempi ku pitkään aikaan. Mentiin puolilta öin ja istuttiin tappiin asti. Sen verran uskalsin juua, että yhen lyhyen Bloody Maryn. Se oli muuten jo toinen kerta, ku otin alkoholia sen sadan päivän aikana, jotka aioin olla ottamatta. Eka kerta oli kylläki vahinko, ku söin liköörikonvehdin, missä oli 2.8% alkoholia. Sata päivää juomatta muistu mieleen vasta, ku oltiin yöllä tulossa takas tänne mun luo. Nooh, ehkä pystyn elämään asian kans.

Huomena on soittotunti, mutta mun suunnitelma harjotella läksyt viikonloppuna, meni mönkään tuon ranteen vuoksi. Meen kuitenki soittotunnille, ja soittelen diskantilla Ukko Nooaa tai jotain.
Huomena alkaa myös möbleeraaminen, ja pientä sisustushommelia on myös tulossa. Ehkäpä laitan jotai kuvia myöhemmin.

Mukavaa alkavaa viikkua, ja olkaa varovaisia liukkaalla liikkuessanne! Moikka!

Ps:Arvatkaa, onko maha kuralla?