Resa till Luleå

Tervehys kaikille piiiiitkästä aikaa!
Oon tässä opetellu uutta, vähän aikasempaa arkia. Avustaja, eli Marjo, tulee puoliltapäivin ja oon pyrkiny oleen hereillä sillon. Muutenki tämä arki on muuttunu lepposammaksi. Enää ei tartte stressata pusseista, muutaku että onko niitä aina riittävästi. Hyvänä esimerkkinä olkoon, että en muistanu viime viikolla tilata nesteitä, ja eilen koneeseen pitiki laittaa korvaavaksi pussiksi jotain ihan muuta ku lääkäri määräs. Nii rentona oon siis voinu olla pussishown suhteen, että asiat alkaa jo unohtua. Hoito meni kuitenki ihan hyvin, ka poistoaki tuli n.750ml.
Kotona on siistiä, eikä siivoamisesta tartte huolehtia, eikä paljo ruuastakaan. Paitsi että miettiä, mitä tekee mieli. Ollaan yhessä tehty ruokaa ja kuutioitu asioita. Kaapit on siisteinä, ja tänään käytiin hakeen verhokangasta. Luvassa on siis hienot uuet verhot kamariin. Vähän kodikkuutta sairaalatunnelman keskelle. Eli arki sujuu nyt lepposasti, ilman turhia stressaamisia.

Soittotunnit soljuu omalla painollaan. Todellaki omalla painollaan, sillä en oo paljo muutaman viikon aikana soittimeen koskenu. Kuitenki ku taikaiskusta, yks kohta kappaleesta Syksyn tullessa, oli jääny tunneilta mieleen, ja meniki eilen ekaa kertaa oikialla lailla läpi. Sitä on nimittäin hiottu viikotolkulla tunneilla, eikä mun kädet vaan oo suostuneet soittaan sitä oikialla lailla. Vaikken ollu ku kaks kertaa kahen viikon aikana käyttäny haitaria sylissä. ei siis kannata aliarvioida alitajunnan voimaa.
Tänään otin ittiäni niskasta kiinni, ja treenasin kappaletta, muuten siitä ei saa sujuvaa koskaan.

Terveysrintamalle kuuluu aika hyvää. Männä viikolla kävin pd-polilla. Labrat oli hyvällä mallilla, fosforit ja kaliumit normi rajoissa, vaikka ruokavalio on ollu monipuolinen, eli ei-niin-sopiva-dialyysipotilaalle. Kaliumia etenki ihmettelen, ku Marjo on tehny pari kertaa tosi herkullista kasvissosekeittoa, ja tietysti oon sitä imeny ku heikkopäinen. Ruokahalu ei oo ollu mikään kauheen hyvä, ja siksi urea oli melko... matala? Jännä homma ku labroista huomaa, oonko syöny kunnolla. On siis turhaa selitellä millon mitäki ruuasta, ku labroissa kärähtää varmasti. Oon kuitenki pyrkiny syömään monipuolisesti ja terveellisesti, ettei tulis mitään puutostiloja. Hb oli 106, ja pistinki viikolla sitte Mirceraa, jolla sen pitäis vähän nousta.
Lääkäri ei osannu sanoa listalle pääsystä mitään, vaan  aiko olla yhteydessä Helsinkiin. Kun ei se urologin tutkimus tuottanu oikei mitään. Tarkotan, että kun tilanne on tämä, että rakosta irtoaa sakkaa, joka pitää pissan sameana, ja pissassa on sekaflooraa eikä kuitenkaan tulehdusta. Että mikä se ois se tapa hoitaa asiaa, ku ei sellasta varsinaista hoidettavaa oo. Pissarakon riittävä huuhtominen veis sakan mennessään, mutta sitäkään ei mulle määrätty. Nyt sitte ootellaan vastausta siitä, mitä lääkärit suuressa viisaudessaan päättää.

Käytiin Sannan ja lankomiehen kans retkellä lauantaina. Arvaatteko missä?

No Ruåtsissa, Luulajassa suurkirppiksellä. Aiemmin syksyllä varattiin matka, ja lähettiin aamuvarhasella bussilla kymmenien muitten kirppishaiden kans matkaan.
Oli tarkotus ottaa rollaattori matkaan, että ois voimu välillä istuskella, mutta en muistanu aamulla koko mopoa. Niinpä roikuin Sannan käsipuolessa koko päivän, ettei ihmiset töninee kumoon. Välillä istuttiin tauolle, ja syötiin kuumia koiria. Muutamia hienoja löytöjä tehtiin, kuten Sannalle ihana talvitakki ja lankomiehelle ABBAn palapeli. Toki muutaki lähti matkaan, mutta siinä ne tärkeimmät.
Mukava oli käyä retkellä, ja illalla olinki ihan tyystin poikki ku pääsin kotia.

Eilen kävin kattoon lempikoraa. Toinen oli taas nii söpönen ja innossaan. Alkoki heti haastaan leikkiin ja painiin. On se nii mukava kaiffari, että oi voi. Saatoin myös käyä äitin soppakattilalla... Nyt ku on peräkkäiset soittotunnit, nii voi olla että jatkossa käyn usiamminki äitillä leikkimässä Höntsän kans. (Eli syömässä)

Täsä nyt jotain viime ajoilta. Kommenttiboksi on edelleen käytössä, ja sinne voi laittaa kommentteja, kysymyksiä ja risujaki. Sitte on myös tää Vesipuukin sivusto
Mukavaa syksyä ja ollaanpa varovaisia liukkailla! Moikka!

Nettiostaminen piristi poliitikkoja negatiivisesti

Aivan oikein, Nyt on bloggaajalta loppunu otsikkoideat, ja niinpä käytin toimittajien otsikkogeneraattoria. Kas vain, otsikko sai ihan uutta potkua.

Oi voi, aika rientää! Viimisestä postauksesta on aikaa, ja paljo on tapahtunu tässä.
Viime viikko meni ihan tyystin avustajia haastatellessa ja asiaa pohtiessa. Jopa nii ahkerasti, että unohin käyä to diabetespolilla ja pe jalkahoitajalla. Onneksi jalkahoitaja soitti että oonko tulossa, ja kerkesinki sinne tunnin myöhässä. Mun onneni oli, että seuraava potilas oli perunut oman aikansa.

Mullon nyt sitte avustaja. Oli tänään toista päivää, ja kaapit on jo uudessa, jämptissä järjestyksessä, ja osa asunnosta siivottuna. Vielä en osaa oikein sanoa, miltä tuntuu, ku joku muu huusholleeraa omassa kodissa. Tai osaan sen verran, että on mukavaa ku on siistiä ja turhat kamat on saaneet kyytiä. Luulen, että sopudun tähän ilman ongelmia ja onhan toki mukavaa, että on seuraa päivällä. Ehkäpä se tunne arjen kevenemisestä tulee pienellä viiveellä, sitte ku tämä uus tilanne rauhottuu.

Kävin tänään urologilla. Hiiva pissarakossa ei oo rauhottunu, ja pissa on edelleen likasen maidon väristä. Se ei vaivaa mitenkään, mutta ennen urologin lausuntoa ei oo mitään asiaa takas siirtolistalle.
Mun piti mennä sinne täydellä rakolla, ja ekaksi jouduinki pissalle. Pissaa tuli n,300ml, ja sen jälkeen hoitaja katto ultralla, paljonko pissaa jäi rakkoon. Kuulemma 250ml, ja koitin selittää, että se on varmaan dialyysinestettä. Sitte urologi alko tähystään rakkoa. ei se ollu paljon katetrointia kummempaa, paitsi se vähän kirpas ku alko huuhtoon rakkoa.
Urologi sano, että se 2.5dl nestettä joka näky ultralla, on tosiaanki pissaa. Oikein vielä tiristin kaikki viimisetki pisarat sielää kusella istuessani. Syy siihen on se, että diabeteksen aiheuttamat tuntohäiriöt estää tuntemasta pissahätää, ja rakko on myös veltostunu. Sitä voi koittaa korjata opettelemalla käymään usein vessassa. Minähän en nykyään käy, ku kerran tai kaks päivässä. Ohjeena oli myös juua paljon ja pissata enempi, että sakka poistuu rakosta. Eli käsillä on melkonen dilemma. Saa nähä mitä nefrologi sanoo asiaan ens viikolla. Toivottavati laittaa takas jonoon.

Melko vähiin on jääny tää kirjottelu nykyään. Niinku oon monesti sanonu, se on hyvä asia se. Jatkosta en uskalla luvata mitään, mutta koitan sillon tällön käyä sepustaan jotain.
Mukavaa syksyä ja katellaanpa taas. Moikka!

Kivenpyörittäjän kaverina

Meitsi on lähinnä chillaillu viimeaikoina. Mikäs tässä ollessa, ku asiat tuntuu olevan mallillaan.

Avustaja-asia on edenny hakuvaiheeseen, ja ens viikolla aletaan Sannan kans haastatteleen ehokkaita. Hakemuksia on tullu mukavasti, ja uskonki, että passeli avustaja niitten joukosta löytyy. Tai onhan hakuaikaa vielä viikko jälellä, nii niistä viimeistään.
Turhaan oottelin kaupungilta sitä päätöstä avustajan myöntämisestä, sillä se tehään vasta sitte, ku saan avustajan. Jos en tällä keinoin saa, nii kaupunki järkkää sen ja siihen taas pitäs tehä erilainen päätös. Siinä syy, miksi turhaan oottelin päätöstä.

Viime viikonloppu meni mökillä Sannan, lankomiehen ja koiran kans. Ihme epeli se koiruus kyllä on. Ulkona kävi hyytävä syysmyrsky, ja tuuli oli ilmatieteenlaitoksen mukaan 19m/s puuskissa, ja koira haluaa pyörittää kiviä veessä. Hullu elukka! Mulla jääty naama jo ekan kymmenminuuttisen aikana.
Tässä kaveri oottaa että nakkaan sille kiven, jota se saa onnesta soikiana pyörittää. Se alkaa vinkumaan ja kimakasti haukkumaan, jos kivi ei lennä välittömästi veteen, ku on lakannu pyörittämästä edellistä. Vesikoira mikä vesikoira.

Kailenlaista mukavaa on ollu männä viikolla. Maanantaina oli soittotunti, ja tehtiin nii, että olin kuunteluoppilaana mun jälkeen soittavan miehen tunnilla ja hän vastaavasti mun. Oli kiva huomata, että ihan samanlaisten ongelmien kanssa muutki soittajat painii. Toki myös sai hyviä vinkkejä kahen tunnin eestä.
Maanantai-iltana nousi lämpö, mikä selittiki viikonlopun pienen palelun ja ruokahaluttomuuden. Tiistaina en menny valokuvauskerhoon, ku olo oli aika kehno vielä tiistainaki. Tulin siihen tulokseen, että en osta järkkäriä, koska en oikein jaksa innostua edes tuolla pokkarilla kuvaamaan. Ei vaan kertakaikkiaan jaksa innostua noista aukoista ja ISOista sun muista. Toiseksi hienoja kuvia saadakseen pitäis olla valmis ja kykenevä menemään mitä poudoimpiin asentoihin ja paikkoihin. Multa se ei onnistu, fyysisen vajavuuden vuoksi. Joten jouvutta vastaisuudessaki tyytmään tämmösiin alkeellisiin räpsyihin.
Tänään kävin kokemuskouluttamassa OSAO:lla. Oli taas kerran mukava ja antoisa reissu, ja palkkaaki siitä napsahtaa vähäsen. Sen jälkeen oli Sannan kans treffit ja käytiin syömässä avohototalolla. Vois luulla, että mikä tahansa muu paikka ois paempi lounastreffipaikka ku sairaala, vaan eipä niillä kulmilla ainakaan oo. En tiiä oonko aikojen saatossa oppinu tykkäämäään sairaalan ruuasta, vai onko se vähän petrannu. Nimittäin melkein jokakerta ku oon lounasaikaan sairaalassa, käyn sielä syömässä. Helppoa ja mukavaaki, ku Sanna on monesti seurana. Vois sanoa että sellanen win-win-tilanne, että kaikki voittaa.

Siinä se tyytyväisenä pyörittää kiviään, mun lellivavva, lempikoira ja suokkaripoika. Oikiasti koira on äitin, mutta mää on sen elämän hyvia. En koskaan tee sille mitään epämukavaa, kuten esim. irrota punkkeja, leikkaa turkkia enkä kynsiä, en kaiva korvia enkä muutenkaan tee muuta ku mukavia asioita sen kanssa. Tietysti jos pakko ois, tekisin kyllä, mutta ollaan säästytty esim. punkeilta ku olllaan oltu kaksin mökillä.
Koiraliini oli saunanlämmityskaverinaki, ja ihmisriippuvaisena se tietysti istahti samalle jakkaralle mun kans, ja kattomaan vierestä, mitä tapahtuu.

Tässäpä tällä kertaa. Aika reilusti wuffea, vaan haitanneeko tuo.
Eipä muuta ku mukavaa viikonloppua itse kullekin säädylle. Moikka!