maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikonlopun virityksiä

Iltaapa iltaa. Taas on monenlaista mahtunu näihin päiviiin. Perjantaista ei oo mitään muistikuvaa. Ei siksi, että oisin juonu itteni muistamattomaksi, vaan siksi, että en oo kai tehny mitään ihmellistä, mikä ois jääny mieleen.
Lauantaiksi oli tuossa pihalla asukastapaaminen, ja kävin naapurin tyttöjen kans sielä. Mukava oli tutustua naapureihin, tässä talossa ku tuntuu olevan paljon vanhempia ihmisiä, ja monet on asuneet pitkään täällä. Kiva oli tutustua, ja käytiinpä kattomassa asukasyhistyksen pj:n asuntoaki. Saatiin myös avoin kutsu käymään, yksinäinen ihminen ku on hänki.

Päivällä menin sitte Sannalle. Liekö joku muistaa, ku valitin, että pitää kauheesti muistaa asioita ja huolehtia monta juttua, ku lähtee kotoa pois. Tässä on mun kamat yhen yön mittaselle reissulle.




Tosin myöhemmin huomasin, että kone, pönttö ja nesteloova olivat kaikki turhaan mukana, ku olin unohtanu yhen irrallisen nestepussin kotia enkä siksi kytkeytyny yöksi koneeseen. Sen seurauksia oon tänään puristanu ulos ittestäni, ku oon käyttäny pari ylimäärästä pikkupussia.
Laitettiin Sannan kans ruokaa; silakkapihvejä. Lankomies on kalalle allerginen, nii ei oo voitu porukalla laittaa kalaa. Suurena kalan ystävinä me päätettiin kuitenki, että ku kissa on poissa nii hiiret voi hyppiä pöydällä mielensä mukaan. ja niinpä paistettiin vino pino silakkapihvejä. Illalla pelattiin Ticket to rida, mikä on ihan mahottoman mukava seurapeli. Suosittelen kaikille lautapelien ystäville!

Lauantaina mulla sattu toiseen omaan munuaiseen. Tai ainaki luulisin nii. Toisaalta, onko sielä enää mitään, mihin sattua, ku ovat molemmat surkastuneet puoleen siitä, mitä olivat terveinä. Niin tai näin, tuli lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna kuitenki veristä pissaa virtsarakosta. Dialyysinesteki oli sunnuntaina aamupäivällä veristä. Mistä lie valunu, en kyllä keksi mitään. Nyt kaikki on kuitenki ennallaan, eikä verta tuu mistään. Pitää kuitenki huomena kysellä ku on pd-polille meno.




Tänään ku heräsin, olin ihan väsyksissä ja turvoksissa. Väsyny siksi, että olin heränny sunnuntaina aamu kuuden jälkeen, ja menny illalla nukkuun vasta puolenyön jälestä. Turvoksissa siksi, että ku jäi se yks yöhoito välistä.
Oli soittotunnille meno tänään, ja päätin aamulla vielä kerrata biisiä. No se kuulosti ihan järkyttävältä, ihan niinku en ois koskaan soittanu koko biisiä. Sormet oli ku nippu nakkeja, eikä ne tahtoneet millään löytää omille paikollensa. Kyllä se sitte päivällä meni jo vähän paremmin, ja sainki uuen läksyn harjotteluun.
Viikko sitte kattelin kansalaisopiston seinällä sellasta kurssia ku Valokuvaus senioreille 1 ja 2. Tänään kysyin, että voinko mennä kurssille, vaikken ihan vielä seniori-iässä koe olevanikaan, vaikkaki jo eläkkeellä. Se passas, ja niinpä ens viikolla alkaa valokuvauskurssiki. Seki on mukavaa. Jospa tuota oppis ottaan kamerasta vähän enempi irti.




Tässä ollaan jo kovasti suunnittelemassa ens viikonlopun retkeä. Uskoisin, että siitä tulee ikimuistonen. Siitä sitte enempi myöhemmin.
Nyt pittää työntyä nukkumaan ja koneeseen kiinni, ku pitää olla aamulla kympiltä sairaalassa. Eipä muuta ku kauniita unia! Moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti