maanantai 29. joulukuuta 2014

Taas mennään!

Terve!
Ei sentään,vaan terkkuja sairaalasta.
Joulu tuli ja meni paskataudissa. Oli eka joulunaika, etten syöny kertaakaan ähkyä, ja eka jouluaatto, etten syöny yhtään mitään. Hörppäsin pari desiä mustikkakeittoa, vaan seki oli liikaa, ja seuraava yö meni vessassa juostessa.
Koko tauti kesti yheksän päivää, ja pelkäsinki saaneeni clostrdfiumin takas, vaan onneksi ei. Aatonaattona kävin jättään paskanäytteen päivystykseen. Joulupäivänä aloin oksentaa, ja sitte oliki jo viisainta lähtä päivystykseen.
Ottivat osastolle ja nesteyttivät, ja olo alkoki pian kohentua. Maha parani seuraavana päivänä, eli perjantaina ja kotia piti päästä lauantaina. La-aamuna oli kuitenki kuumetta, ja sydäentsyynit koholla, joten ei mihinkään kotiin. Illalla entsyymit mitattiin uuestaan, ja olivat nousseet entisestään. Niinpä siinä illankähmässä laitettiin lätkät rinnuksiin ja telemetri mittaamaan sydämen toimintaa. Vähän meinas ahistaa, että sydäriäkö tässä nyt ootellaan, vaan yön sain nukuttua ihan kohtuudella, vaikka aamuyöllä vähän valvotuttiki.
Sunnuntaille suunniteltu angiografia eli sydämen varjoainekuvaus peruttiin, mutta telemetri jätettiin kaulaan kieppumaan. Sydänfilmeissä ei näkyny mitään uutta ja entsyymitki oli lähteny laskuun. Mitään tuntemuksia ei oo ollu, paitsi että vähän on mietityttäny se, ku en jaksa kävellä paljo mitään, vaan pitää aina pysähtyä huilaamaan.
Tänään, eli maanantaina, hoitaja kävi sanoon, että angiografia tehäänki tänään. Olin kylläki lähössä kotia, mutta mieluummin otan kuitenki selvää sydämen tänhetkisestä tilasta. Saapa nähä, oonko illalla pallolaajennusta rikkaampi.
Vituttaa ankarasti, ahistaa ja pelottaaki, mutta järki sanoo, että parempi näin.
Kuulemma se entsyymien nousu saattais johtua hajanaisista munuaisista, mutta sepä jää nähtäväksi se.

Jännä päivä tulossa, joten ala pyörimään sängyssä, ku syyäkään ei saa. Moikka!

Edit. Lääkäri kävi ja sano, että jos kuvaus tehään, munuaisen diureesi voi loppua ja minä voin joutua hemoperkeleendialyysiin, että saahaan varjoaine pois kehosta.
Ihan vidun great, just sitä mitä kaikkein viimeksi toivoisin. Ääh!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Cytomegaloviruksia ja muita dinosauruksen sukulaisia

Ihan ekana voin ylypiänä kertoa, että torstaina on jalkahoitajalle meno, ja muistan sen. Lisäksi on labrat jasisätautilääkärille meno samana päivänä. Huomiseksi oon varannu päivystysajan silmälääkärille, ku viikonloppuna tuli taas uus verenvuoto oikian silmän pohjaan. Aikaa varatessa melkein jo sössin hommat, ku varasin samalle päivälle ku nuo sisätautijutut, mutta onneksi huomasin ajoissa ja vaihoin silmälääkärin huomiseksi. Taito se on tuo sössiminenki.
Ihme ei siis oo, että joulupukilta ootan pöytäkalenteria, jota voiaan Marjon kans yhessä katella täällä.

Olin viikonloppuna pitkästä aikaa mökillä. Ei sielä voinu kovin suuria harrastaa, ku oli liukasta ja pimiää. Käytiin koiran kans kuitenki sen verran käveleen, että huomasin meren olevan vielä sula, rantavesiä lukuunottamatta. Tosin sunnuntain myräkkä on varmaanki pukannu sen vähäsenki jään rantaan.




Äiti oli leikannu koiran karvaa lyhemmäksi päästä, siinä toivossa, että koira näyttäs vähän hoikemmalta. esiin tuli kuitenki keskivartalosta potkupalloa muistuttava, luihun rotan näkönen koiruus. Rollisko on nyt siis laihiksella, eikä naamakarvoja tulla todennäkösesti ajeleen enää koskaan nii lyhyiksi. Luonne on onneksi edelleen yhtä ihastuttava ja hellyyttävä.

Viimeviikon labroista selvis, että mussa jyllää cytomegalovirus. On kuulemma ollu jo jobku aikaa. Lääkäri oli kuitenki sitä mieltä, että ootetaan vastaus hiivasta, että aletaan tekeen mitään. Sillä vois selittyä pieni flunssaisuus.
Terveyskirjasto kertoo viruksesta mm. seuraavaa:
 "Virus voi olla vaaraksi myös immuunipuutteisille potilaille, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Elinsiirto- ja syöpäpotilailla, sytomegaloviruksen aiheuttama keuhkokuume (ks. «Keuhkokuume (pneumonia)»3) on vakava tila. Joskus sytomegalovirus voidaan todeta selittämättömän kuumeilun tai maksatulehduksen aiheuttajaksi."
Jotenka tässä nyt ootellaan sitä hiivan vastausta. Viime kesänen keuhkokuume oli kyllä siinä määrin raskas tauti, että mieluummin syön kuurin vaikka ihan vaan varlta, ku sairastan sen uuestaan. Ehkäpä sieltä jo lähipäivinä jotian kuuluu. Eikä vähiten mielessä oo myöskään siirtolistalle paluu...




Tänään tehtiin Marjon kans pikkipizzoja, että on mistä syyä. No nyt on! Niitä tuli muistaakseni 14, ja aika tuhteja ovat, ja nyt on valkosipulia. Voi silmälääkäriraasua huomenna, pyörtyy varmasti ku tulee kattoon silmään ja meikä' siinä hönkäilee. Siinä on mulla pizzaa koko ens vuodeksi.
Tänään pitää mennä koneeseen kiinni viimeistään 22.30, mikä tuntuu tosi aikaselta. Onhan tuo rytmi taas vähän kellahtanu yön aamuyön puolelle. Onneksi varauduin tähän, ja otin pikkkupikku tirsat vaan päivällä, joten väsyttäis aiemmin illalla. Pitää mennä ysiksi silmälääkäriin, ja ku se on päivystysaika, voi olla, että saa oottaa melko kauanki. pääasia nyt kuitenki on, että saan sen injektion silmään ja pysyis nuo vuodot pois. Sitä ku on melko avuton, kun ei toisella silmällä nää.

Mukavaa illanjatkoa kaikille, ja käyttäkää hyvät ihmiset heijastimia! Eilen oli tosi synkkä päivä, ku pelkästään uudellamaalla oli seittemän onnettomuutta, ja yhessä kuoli 10v. lapsi. Heijastimet heilumaan, tai pysykää sisällä. Moikka!

torstai 4. joulukuuta 2014

Pieniä suuria iloja. Ja kiloja.

Ollaan jo joulukuussa. Eilen tuli onneksi lunta, nii ei oo nii pimiää enää.

Tässä on ollu kaikenlaista pientä, melkei joka päivälle jotain. On käyny vieraita, oon käyny syömässä ystävän kans, sairaalassa oon käyny, sössiny vatsakalvontoimintatestin, käyny soittotunnilla, ollu illanistujaisissa, hyvästelly ystävän hänen palatessaan kotimaahansa, sairastellu, käyny hammaslääkärissä, katetroinu ittiäni, sun muuta pientä.
Eilen kävin pd-polilla, mutta kävin labrassa vasta polille mennessä, joten mitään labroja ei ollu eilen vielä vastattu. Aikoivat lähettää ne perästä päin.
Paino huitelee nykyään siinä 63-64 tienoolla. Viimeksi oon ollu näin hyvässä lihassa joskus 20v sitte. Lääkäri sanoki, että yhtään ei saa enää lihoa, muuten tulee lähtö takas hemodialyysiin. Iiks! En ees tajunnu kysyä, että miksi. Ruokahalu ei oo mikään paras mahollinen, mutta onhan se selvää, että jos kropan läpi huilaa yössä n.3litraa sokeria, näkyyhän se jossain. Nii että syömällä viimistä kymppiä ei oo saatu, eikä ruokavaliota voi yhtään varaa kiristää. Vaan eipä oo alipaino-ongelmaa, jota podin monet vuodet.


Kävin opetteleen sen katetroinnin, ja se oli yhtä tyhjän kans. Nimittäin ei sieltä rakosta mitään tullu, ei sillon eikä viitenä päivänä sen jälkeenkään.
Ohje oli, että eka pissataan rakko tyhjäksi, ja sen jälkeen katetroiaan. Tämä tapahtu siis kerran päivässä. Sitte ku jäännösvirtsa jää alle 150ml, voi katetrointia alkaa lopetteleen. Noh, mulla tuli viien päivän aikana kaks kertaa alle 20ml, eli ei oikeestaan mitään. Niinpä eilen polilla nefrologi sano, että he keskustelee asiasta moniammatillisesti, ja sitte katotaan mitä tehään, jos pissassa vielä on hiivaa. Se on kyllä kirkastunu aikalailla, mutta varmaan sieltä mikroskoopilla vielä jotai löytyy. Ehkä ottavat osastolle, ja huuhtovat rakkoa muutaman päivän ajan, tai jotai sen suuntasta. saa nähä. Kova hinku ois jo päästä siirtolistalle, ku vointi muuten on hyvä. Mitä nyt pientä räkätautia on, ja parasta aikaa kurkku vähän kipiä. Jotai yskän tyyppistä on myös sen verran, ettei makuultaan voi nukkua. lääkäri oli sitä mieltä, että se ois nestettä, mutta rohkenen epäillä. Kosteusmittaus eilen kerto, että ylimäärästä nestettä ois 2.3l kehossa. Se on kuitenki sen verran pieni määrä, ettei se pitäs vielä tuntua keuhkoissa, eikä sieltä kuunneltaessakaan kuulunu ritinää. Sillon kesällä ku sairastin sen keuhkokuumeen, alko se samalla lailla, ja yskäki oli samanlaista. Yöllä herää monesti siihen ku pitää haukkoa happea. Jos olo tästä huononee, pitää soittaa polille ja herkästi alotetaan antibioottikuuri. Sen vuoksi ootanki niitä labroja, että näkis crp:n. Ei se varmaan oo ollu koholla, ku eivät oo soittaneeet. Tai jos ois ollu jotai muuta poikkeavaa, ne kyllä herkästi sairaalasta soittavat ja antavat toimintaohjeita.

Soittotunnit on jääny lomalle, ja seuraavat on vasta ens vuonna. oon opetellu pieniä bassosooloja. Ne on sellasia mukavia kuvioita normi basson joukossa, joka saa biisin kuulostaan hienolta. Sellasta kappaleen koristelua se on. Tai niinki soitonope kerto, että hällä on päässä iso kori lurituksia eli koruja, joita hän nappailee aina passelissa välissä biisiin mukaan. Niitä on kiva opetella, ja työn tuloksen kuulee heti (kun sen oppii). Mulla onki kunnianhimonen tavote opetella joululoman aikana yks biisi. Saa nähä.

Oon nyt ikäänku "lomalla". Nukuin viime yön sohvalla, minne värkkäsin sellasen pesän, missä voi nukkua melkei istuvassa asennossa. Kaks edellistä yötä huonosti nukkuneena, viime yö meniki oikei mukavasti ku ei tarttenu yskiä. Otin päivällä muutaman tunnin tirsat, ja aion nukkua ens yönki sohvalla. Tuntuu ihan ku olis lomalla, ku ei nukukaan siellä missä tavallisesti. Sen kummemmpaa lomaa ei jaksa ees ajatella. Ens kesänä sitten, mutta siitä myöhemmin.

Kello on kääntyny aamun puolelle, vaan ei haittaa. Käyn iltapesulla ja köytän itteni koneeseen. Sitte köllähän sohvalle ja möyrin peiton mutkaan ja alan kattoon tallennuksia boksilta. Pieniä, mutta silti nii suuria on nämä arjen ilot.

Hyvää yötä ja moikka!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Yhtä juhlaa

Elämä on nyt ollu yhtä juhlaa. Keskiviikkona oli syntymäpäivä, ja sitä on nyt juhlittu eilen ja tänään. Keskiviikkona ois myös ollu silmälääkäriin meno, mutta unohin sen ihan tyystin. No, sakko käyttämättä jatetystä ajasta on maksettu, ja vaikka sanonta väittää, että vahingosta viisastuu, nii se ei kyllä päde mun kohalla.
viikko on menny lähinnä leipoessa. Ollaan Marjon kans laiteltu tarjottavia. Se onki käyny kätevästi, ku minä oon leiponu (muut paitsi piparit) ja Marjo on koristellu tarvittavat, eli piparit, kakun, tarjoilupöydän ja koko kodin yleensäkin. Illalla tulee vielä parit vieraat, ja sitte tältä erää juhlat on juhlittu.
Moni varmaan ihmettelee, miksi juhlin ns. välivuosia. Oon tullu siihen tulokseen, että ku ei tästä elämästä koskaan tiiä, nii on parasta juhlia vielä ku henki pihisee. Ei koskaan voi olla varma, että on vielä juhlimassa esim. seuraavia pyöreitä, tai edes neljättäkymmenettäneljättä vuottakaan. Toisaalta, mikä myöskään on sen mukavampaa, ku kerätä rakkaat ympärille ja viettää laatuaikaa heän kans.
Kiitos kaikille vieraille ja erityiskiitos kaikista ihanista lahjoista! Ootte rakkaita!

Sitte vähän arkipäiväsempiin asioihin.
Ens viikolle on paljo ohjelmaa luvassa. Huomena on soittotunti, ke pitää mennä sairaalaan opetteleen se katetrointi, to hammaslääkäri ja perjantaina on meno hierojalle. Sitte on muutama henkilökohtanen meno vielä päälle. Saapa nähä, selviänkö viikosta ilman vatsahaavaa tai burn outia.

Piti käyä viikolla ostaan isompi toppatakki ja toppahousut ku vanhat ei mahtunee päälle enää. Housut jäi jo viimetalvena pieneksi, ja nyt ne ei mahtunu enää viereenkään. Nyt mulla on kaks melkei samanlaista takkia, toinen on tää uus toppatakki ja toinen on untuvatakki, joka vielä mahtuu päälle, mutta on turhan lämmin tämmösille lepposille keleille. Kunpa sais äkkiä siirteen en nimittäin halua uudistaa koko vaatekaappia. nää jää kuitenki isoksi sitte, ku saan siirron.

Eipä tällä kertaa muuta, ku uutta viikkoa kohden. Moikka!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa

Mihinpä sitä tiikeri, vai oisko parempi, että aasi raidoistaan pääsis.
Mun pitää käyä kuukauden välein jalkahoitajalla, että jalat pysyy kunnossa mahollista siirtoa varten. Diabeetikon haavat ku paranee nii hitaasti, etenki jaloissa, että haavan paraneminen voi viiä kuukausia. Jos sattuis tuleen soitto siirtoon just sillon ku jaloissa ois ongelmia, siirtoa ei tehtäis. Paitsi että minähän en edelleenkään oo listalla, mutta hinku sinne on kova. No nii, taas vähän lähti sivuraiteille...
En muista kerroinko, mutta kuukausi sitte jalkahoitaja soitti mulle ja kysy, oonko tulossa, ku aika oli sille päivää. Hyppäsin taksiin ja ajelin paikalle tunnin myöhässä. No tällä viikolla sama juttu. En ollu kattonu aikoihin puhelimen kalenteria, ja missasin jalkahoitajan ajan. Kunnes kiltti hoitaja soitti ja kysy, että oonko tulossa. Hyppäsin taksiin ja ajelin paikalle puoli tuntia myöhässä.
Sanoin jalkahoitajalle, että jos en oo paikalla ajoissa, oon todennäkösesti unohtanu ajan, ja soittaa vaan heti jos mua ei kuulu, ei kannata ootella yhtään. Oon nimittäin sen sortin täsmällinen, että oon aina ajoissa, paitsi sillon ku kyse on minusta riippumattomista asioista, kuten esim. bussi on myöhässä, tie poikki tms.

Viikolla tuli aika uroterapeutille opetteleen sitä katetrointia.
Oon tässä pohtinu asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että se on vaan yks pieni este tällä tiellä. Mun päätavote on saaha elinsiirto, ja sitä kohti mennään, tulipa vastaan mitä tahansa. Vähän niinku Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, tai ravihevonen laput silmillä, joka ei voi pälyillä sivuille.




Voimaannuin ajatuksesta nii paljo, että päätin, että jos joku tulee mulle valittamaan jostai pikkuasioista, kuten esim. flunssasta, sanon että ei kiinnosta. Kunnes seuraavana yönä heräsin ikävään tukkosuuteen. Se siitä. Karma is a bitch.
Sannan kans asiasta puhuttuani, tajusin, mikä siinä oikiasti on nii hankalaa. No se, että ku en koe olevani kipiä mistään, ja kuitenki pitää tehä yks tai usiampi hoitotoimenpide päivässä lisää. Niinku niitä ei ois jo riittävästi. Onneksi Marjo hoitaa pitkälti nuo dialyysijutut, purkaa ja lataa koneen, tyhjentää kanisterin ja laittaa viikonlopuksi pussit valmiiksi tyrkylle. Hän on jopa sisustanu makkarin, ja enää se ei näytä sairaalahuoneelle, vaan oikialle makkarille. Laitan kuvan tänne, kunhan otan sen päivänvalon aikaan. Mietteissä on, että ulkoistaisin myös nesteitten tilaamisen Marjolle. Se ois taas yks murhe mulle vähemmän. Paitsi että nyt jo menee siten, että kun joku neste uhkaa loppua, hän kertoo asiasta ja sitte tilaan ite lisää. Mutta että tarkotus ois, että mun ei tarttis enää huolehtia koko asiasta, riittää kunhan meen koneeseen kiinni, ja siinä kaikki.
Nyt huomaa kyllä, miten elämä on helpottunu avustajan alottaessa työt. Virtaa ei välttis oo yhtään enempi, mutta mahtavaa on, ku on vähempi huolehdittavia asioita.

Maanantaina käytiin äitin ja Sannan kans retkellä. Isän mökillä on tehty remppaa, ja sieltä piti hakia maaleja pois, etteivät mee talven aikana pilalle. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta musta tollaset jutut on mukavia. Ehkä siksi, että voiaan ihan kaikessa rauhassa lepposasti porista niitä näitä. Ei meillä mitään salaisuuksia oo, mutta onhan se arilaista kuitenki, ku saahaan olla ihan keskenämme. Jutut on aina erilaisia erilaisissa ihmiskokoonpanoissa, ja mää tykkään olla äitin ja Sannan seurassa. Voiaaan puhua vakavia, olla hiljaa, tai vaikka hassutella. Sannan kans meillä on toisinaan ihan omat jutut, ku se mopo lähtee käsistä. Saa nauraa jolleki todella oudolle jutulle, joka ei ees oo hauska, ja monesti sitä vaan nauraa, ku on nii onnellinen. Sannan kans saa kyllä maailman parhaat naurut. Niinku oon monesti tässä viime aikoina sanonu, on tuo oman perheen merkitys kyllä noussu arvoon arvaamattomaan. Ens kesälle on suunnitelmissa oikein ulkomaan reissu, ja sitä en edes suunnittelis kenenkään muun kans tehtäväksi, ku omien läheisten. Kukaan ei voi ymmärtää tätä nykystä olemista ja tilannetta, niinku nuo lähimmät. Koen olevani vähän niinku taakkana ja jarruna muille, ja siksi en oikei halua lähtä minnekään muitten kanssa, ku aina pitää olla kuitenki pyytämässä apua johonki. Ehkä sitä ajan kans oppii, ettei avun pyytäminen oo heikkous, ja monet ystävät auttaa mielellään. Oonhan iteki sen luontonen, että toisen auttamisesta saa ne parhaat kiksit. Toki osansa on silläki, että en välttis oo ihan hyväksyny muuttunutta, vajaakuntosta minää. Ku ei voi liikkua niinku ennen, vähän niinku ruumis vanhenis ennenaikasesti. Lähimmät ku tietää kaiken, mitä tässä tapahtuu, ei mun tartte heän seurassaan jännittää tai en koe ittiäni avuttomaksi, toisin ku muitten seurassa saattaa herkästi niin käyä. Ystävät on sitte ystävina tärkeitä, mun tuuletustelineitä, enkä halua vähätellä ystävienkään merkitystä. Mutta nyt pohdin lähinnä perheen merkitystä. Ja nyt en pohdi enää koko asiaa, vaan lähen hankkimaan ravintoa.

Moikka ja onnittelut Andtelle Big brotherin voitosta

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Läps! Läps!

Aika on kulunu mukavasti, eikä suurempia ongelmia oo ollu dialyysien eikä terveydenkään osalta.
Taannoin mut puotettiin listalta keuhkokuumeen ja samian pissan vuoksi. Kävin urologilla, joka tähysti pissarakon. Labroista löyty sekaflooraa pissasta, ja se nyt pidättää mut edelleen pois listalta. Perjantaina lääkäri soitti, ja sano, että pitää mennä urologian polille opetteleen katetrointia ja jatkossa pitää tyhjentää pissarakko x kertaa vuorokaudessa. Joopa joo, kiinnostaa ku kilo paskaa.
Tässä on nyt pitkään menny jo hyvin, ei oo ollu tulehuksia eikä muitakaan vastuksia, enkä nytkään koe olevani mitenkään kipiä. Ärsyttää ja turhauttaa alklaa opetteleen ittensä katetrointia ja tuusaan niitten katetrien kans muutenki. Osaan kyllä katetroida toisen ihmisen, oonhan sitä työkseni vähän aikaa tehny, mutta että itiäni. Blaah. Kovasti munuais- ja maksasairaitten ryhmässä tuettiin, ja kerrottiin että se on helppoa ja muutenki iisiä, ku käytössä on muitaki katetreja ku niitä sairaalassa käytettäviä isoja, lötköjä ja hankalia käsitellä.
Tässä ku oon viikonlopun asiaa pohtinu, alkaa se tuntua jo vähän paremmalta. Melkein toivois, että pääsen joutuin opetteleen sen ja sitte pissa puhistuu ja paluu siirtolistalle on taas mahollista.

Sattupa tässä viikonloppuna yks toinenki juttu. Viime syksynä ku sain niitä pistoksia silmään, että lähtee se veri pois eikä tulis uusia vuotoja. Noh, pe-la-yönä tuli uus vuoto ja viime yönä toinen. Oikia silmä on aika samea. Sillä lailla, että ei sillä nää mitään selvästi, ja se hankaloittaa näkemistä. Pitää huomena soittaa silmäpolille, että jos asialle vois tehä jotai. Ärsyttää seki, ku on jo pitkän aikaa menny nii hyvin ja nyt tulee yhteen syssyyn näitä paskempia juttuja.
Mietin, että jos oon viime syksystä ja talvesta selvinny täyspäisenä, kestää psyyke kyllä nämäki. En vaan haluais enää samanlaista paskaruljanssia kokia epäilen, ettäi psyyke ei kuitenkaan ehkä kestäis toista kertaa jatkuvia takaiskuja ja pettymyksiä. Jotenka toivotaan nyt, että nää jäis tällä ketaa tähän.

Pittää lähtä saunaan, ja sitte voiki alkaa jännittää Big brotherin toiseksi viimistä talk showta. Jännä ilta tiedossa. Moikka!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Ihmiskoe vol.5454

Terkkuja laboratoriosta! Oon alistanu itteni jällen kerrran ihmiskokeille. Pd-polilla nimittäin muutettiin hoito-ohjelmaa. Entisen 1800ml x5 kierrosta sijaan, kone pyörittää nykyään 1700ml x7 kierrosta. Muutos sai alkunsa siitä, ku valitin, että tuo 1800ml ja poisto päälle, eli reilu 2000ml, on nii iso määrä, että mun mahanahka ei kestä sitä. Öisin ei oo kiva herätä siihen, että maha on täpötäynnä eikä oikein mitenkään oo hyvä olla. Myös pienonen painon nousu oli yks syy, että kierrolsia lisättiin. Lisäksi lääkäri kirjotti reseptin vahvoille nesteille, että voin tarvittaessa käyttää niitä, jotta nestettä poistuu enempi.
Oon nyt siis juonu enempi ja vähempi, käyttäny keskivahvaa ja vahvaa nestettä, ja seuraillu mitä verenpaineet sanoo ja miten nestettä poistuu. Ainut järkevä huomio mitä oon tehny, on se, että mikään neste ei vedä kroppaa liian kuivaksi. Se onki hyvä, mnii ei tuu niitä järettömiä huimauskohtauksia. Paineet pysyy hyvin normaalirajoissa, jos ei oo ylimäärästä nestettä.




Siinäpä ne viimeaikaset sitte oliki. Rauhallista on ollu, ja vieraita on käyny parina iltana tällä viikolla.
Mukavaa on, että erän mun ystävä nuoruudesajoilta, johon oon tutustunu sairaalassa, käy usiasti iltasella kahvilla täällä. Hällä lapsi kulkee harrastamassa täällä ja hän tullee siksi aikaa tänne kahville. Joristaan niitä ja näitä. Lisäksi siinä on vähän sellasta vertaistukitunnelmaaki, ku on sama perussairaus. Ja kiva on toki kuulla ihan muitaki asioita, ku näitä sairastelujuttuja, nitä saan miettiä itekseni ihan riittävästi.
Naapurin tytöt kävi pelottelemassa mua halloween-asuineen. Ihan ekana ei tullu mieleen, että miekka viuhuu, ku menin aukaseen ovia. Mukava ylläri se kuitenki oli.
Ens viikolla makuuhuone saa ihan uuden ilmeen. Saatanpa laittaa valokuvanki, siitä tulee nimittäin aika paljo hienompi ku se edellinen kuva, jonka postasin muistaakseni helmikuussa.

Hyvää pyhäinmiestenpäivää, kekriä ja halloweenia, ihan sitä miten sen kukanenki haluaa viettää. Moikka!



tiistai 28. lokakuuta 2014

Resa till Luleå

Tervehys kaikille piiiiitkästä aikaa!
Oon tässä opetellu uutta, vähän aikasempaa arkia. Avustaja, eli Marjo, tulee puoliltapäivin ja oon pyrkiny oleen hereillä sillon. Muutenki tämä arki on muuttunu lepposammaksi. Enää ei tartte stressata pusseista, muutaku että onko niitä aina riittävästi. Hyvänä esimerkkinä olkoon, että en muistanu viime viikolla tilata nesteitä, ja eilen koneeseen pitiki laittaa korvaavaksi pussiksi jotain ihan muuta ku lääkäri määräs. Nii rentona oon siis voinu olla pussishown suhteen, että asiat alkaa jo unohtua. Hoito meni kuitenki ihan hyvin, ka poistoaki tuli n.750ml.
Kotona on siistiä, eikä siivoamisesta tartte huolehtia, eikä paljo ruuastakaan. Paitsi että miettiä, mitä tekee mieli. Ollaan yhessä tehty ruokaa ja kuutioitu asioita. Kaapit on siisteinä, ja tänään käytiin hakeen verhokangasta. Luvassa on siis hienot uuet verhot kamariin. Vähän kodikkuutta sairaalatunnelman keskelle. Eli arki sujuu nyt lepposasti, ilman turhia stressaamisia.

Soittotunnit soljuu omalla painollaan. Todellaki omalla painollaan, sillä en oo paljo muutaman viikon aikana soittimeen koskenu. Kuitenki ku taikaiskusta, yks kohta kappaleesta Syksyn tullessa, oli jääny tunneilta mieleen, ja meniki eilen ekaa kertaa oikialla lailla läpi. Sitä on nimittäin hiottu viikotolkulla tunneilla, eikä mun kädet vaan oo suostuneet soittaan sitä oikialla lailla. Vaikken ollu ku kaks kertaa kahen viikon aikana käyttäny haitaria sylissä. ei siis kannata aliarvioida alitajunnan voimaa.
Tänään otin ittiäni niskasta kiinni, ja treenasin kappaletta, muuten siitä ei saa sujuvaa koskaan.

Terveysrintamalle kuuluu aika hyvää. Männä viikolla kävin pd-polilla. Labrat oli hyvällä mallilla, fosforit ja kaliumit normi rajoissa, vaikka ruokavalio on ollu monipuolinen, eli ei-niin-sopiva-dialyysipotilaalle. Kaliumia etenki ihmettelen, ku Marjo on tehny pari kertaa tosi herkullista kasvissosekeittoa, ja tietysti oon sitä imeny ku heikkopäinen. Ruokahalu ei oo ollu mikään kauheen hyvä, ja siksi urea oli melko... matala? Jännä homma ku labroista huomaa, oonko syöny kunnolla. On siis turhaa selitellä millon mitäki ruuasta, ku labroissa kärähtää varmasti. Oon kuitenki pyrkiny syömään monipuolisesti ja terveellisesti, ettei tulis mitään puutostiloja. Hb oli 106, ja pistinki viikolla sitte Mirceraa, jolla sen pitäis vähän nousta.
Lääkäri ei osannu sanoa listalle pääsystä mitään, vaan  aiko olla yhteydessä Helsinkiin. Kun ei se urologin tutkimus tuottanu oikei mitään. Tarkotan, että kun tilanne on tämä, että rakosta irtoaa sakkaa, joka pitää pissan sameana, ja pissassa on sekaflooraa eikä kuitenkaan tulehdusta. Että mikä se ois se tapa hoitaa asiaa, ku ei sellasta varsinaista hoidettavaa oo. Pissarakon riittävä huuhtominen veis sakan mennessään, mutta sitäkään ei mulle määrätty. Nyt sitte ootellaan vastausta siitä, mitä lääkärit suuressa viisaudessaan päättää.

Käytiin Sannan ja lankomiehen kans retkellä lauantaina. Arvaatteko missä?




No Ruåtsissa, Luulajassa suurkirppiksellä. Aiemmin syksyllä varattiin matka, ja lähettiin aamuvarhasella bussilla kymmenien muitten kirppishaiden kans matkaan.
Oli tarkotus ottaa rollaattori matkaan, että ois voimu välillä istuskella, mutta en muistanu aamulla koko mopoa. Niinpä roikuin Sannan käsipuolessa koko päivän, ettei ihmiset töninee kumoon. Välillä istuttiin tauolle, ja syötiin kuumia koiria. Muutamia hienoja löytöjä tehtiin, kuten Sannalle ihana talvitakki ja lankomiehelle ABBAn palapeli. Toki muutaki lähti matkaan, mutta siinä ne tärkeimmät.
Mukava oli käyä retkellä, ja illalla olinki ihan tyystin poikki ku pääsin kotia.




Eilen kävin kattoon lempikoraa. Toinen oli taas nii söpönen ja innossaan. Alkoki heti haastaan leikkiin ja painiin. On se nii mukava kaiffari, että oi voi. Saatoin myös käyä äitin soppakattilalla... Nyt ku on peräkkäiset soittotunnit, nii voi olla että jatkossa käyn usiamminki äitillä leikkimässä Höntsän kans. (Eli syömässä)

Täsä nyt jotain viime ajoilta. Kommenttiboksi on edelleen käytössä, ja sinne voi laittaa kommentteja, kysymyksiä ja risujaki. Sitte on myös tää Vesipuukin sivusto
Mukavaa syksyä ja ollaanpa varovaisia liukkailla! Moikka!

tiistai 14. lokakuuta 2014

Nettiostaminen piristi poliitikkoja negatiivisesti

Aivan oikein, Nyt on bloggaajalta loppunu otsikkoideat, ja niinpä käytin toimittajien otsikkogeneraattoria. Kas vain, otsikko sai ihan uutta potkua.

Oi voi, aika rientää! Viimisestä postauksesta on aikaa, ja paljo on tapahtunu tässä.
Viime viikko meni ihan tyystin avustajia haastatellessa ja asiaa pohtiessa. Jopa nii ahkerasti, että unohin käyä to diabetespolilla ja pe jalkahoitajalla. Onneksi jalkahoitaja soitti että oonko tulossa, ja kerkesinki sinne tunnin myöhässä. Mun onneni oli, että seuraava potilas oli perunut oman aikansa.

Mullon nyt sitte avustaja. Oli tänään toista päivää, ja kaapit on jo uudessa, jämptissä järjestyksessä, ja osa asunnosta siivottuna. Vielä en osaa oikein sanoa, miltä tuntuu, ku joku muu huusholleeraa omassa kodissa. Tai osaan sen verran, että on mukavaa ku on siistiä ja turhat kamat on saaneet kyytiä. Luulen, että sopudun tähän ilman ongelmia ja onhan toki mukavaa, että on seuraa päivällä. Ehkäpä se tunne arjen kevenemisestä tulee pienellä viiveellä, sitte ku tämä uus tilanne rauhottuu.

Kävin tänään urologilla. Hiiva pissarakossa ei oo rauhottunu, ja pissa on edelleen likasen maidon väristä. Se ei vaivaa mitenkään, mutta ennen urologin lausuntoa ei oo mitään asiaa takas siirtolistalle.
Mun piti mennä sinne täydellä rakolla, ja ekaksi jouduinki pissalle. Pissaa tuli n,300ml, ja sen jälkeen hoitaja katto ultralla, paljonko pissaa jäi rakkoon. Kuulemma 250ml, ja koitin selittää, että se on varmaan dialyysinestettä. Sitte urologi alko tähystään rakkoa. ei se ollu paljon katetrointia kummempaa, paitsi se vähän kirpas ku alko huuhtoon rakkoa.
Urologi sano, että se 2.5dl nestettä joka näky ultralla, on tosiaanki pissaa. Oikein vielä tiristin kaikki viimisetki pisarat sielää kusella istuessani. Syy siihen on se, että diabeteksen aiheuttamat tuntohäiriöt estää tuntemasta pissahätää, ja rakko on myös veltostunu. Sitä voi koittaa korjata opettelemalla käymään usein vessassa. Minähän en nykyään käy, ku kerran tai kaks päivässä. Ohjeena oli myös juua paljon ja pissata enempi, että sakka poistuu rakosta. Eli käsillä on melkonen dilemma. Saa nähä mitä nefrologi sanoo asiaan ens viikolla. Toivottavati laittaa takas jonoon.

Melko vähiin on jääny tää kirjottelu nykyään. Niinku oon monesti sanonu, se on hyvä asia se. Jatkosta en uskalla luvata mitään, mutta koitan sillon tällön käyä sepustaan jotain.
Mukavaa syksyä ja katellaanpa taas. Moikka!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kivenpyörittäjän kaverina

Meitsi on lähinnä chillaillu viimeaikoina. Mikäs tässä ollessa, ku asiat tuntuu olevan mallillaan.

Avustaja-asia on edenny hakuvaiheeseen, ja ens viikolla aletaan Sannan kans haastatteleen ehokkaita. Hakemuksia on tullu mukavasti, ja uskonki, että passeli avustaja niitten joukosta löytyy. Tai onhan hakuaikaa vielä viikko jälellä, nii niistä viimeistään.
Turhaan oottelin kaupungilta sitä päätöstä avustajan myöntämisestä, sillä se tehään vasta sitte, ku saan avustajan. Jos en tällä keinoin saa, nii kaupunki järkkää sen ja siihen taas pitäs tehä erilainen päätös. Siinä syy, miksi turhaan oottelin päätöstä.

Viime viikonloppu meni mökillä Sannan, lankomiehen ja koiran kans. Ihme epeli se koiruus kyllä on. Ulkona kävi hyytävä syysmyrsky, ja tuuli oli ilmatieteenlaitoksen mukaan 19m/s puuskissa, ja koira haluaa pyörittää kiviä veessä. Hullu elukka! Mulla jääty naama jo ekan kymmenminuuttisen aikana.
Tässä kaveri oottaa että nakkaan sille kiven, jota se saa onnesta soikiana pyörittää. Se alkaa vinkumaan ja kimakasti haukkumaan, jos kivi ei lennä välittömästi veteen, ku on lakannu pyörittämästä edellistä. Vesikoira mikä vesikoira.




Kailenlaista mukavaa on ollu männä viikolla. Maanantaina oli soittotunti, ja tehtiin nii, että olin kuunteluoppilaana mun jälkeen soittavan miehen tunnilla ja hän vastaavasti mun. Oli kiva huomata, että ihan samanlaisten ongelmien kanssa muutki soittajat painii. Toki myös sai hyviä vinkkejä kahen tunnin eestä.
Maanantai-iltana nousi lämpö, mikä selittiki viikonlopun pienen palelun ja ruokahaluttomuuden. Tiistaina en menny valokuvauskerhoon, ku olo oli aika kehno vielä tiistainaki. Tulin siihen tulokseen, että en osta järkkäriä, koska en oikein jaksa innostua edes tuolla pokkarilla kuvaamaan. Ei vaan kertakaikkiaan jaksa innostua noista aukoista ja ISOista sun muista. Toiseksi hienoja kuvia saadakseen pitäis olla valmis ja kykenevä menemään mitä poudoimpiin asentoihin ja paikkoihin. Multa se ei onnistu, fyysisen vajavuuden vuoksi. Joten jouvutta vastaisuudessaki tyytmään tämmösiin alkeellisiin räpsyihin.
Tänään kävin kokemuskouluttamassa OSAO:lla. Oli taas kerran mukava ja antoisa reissu, ja palkkaaki siitä napsahtaa vähäsen. Sen jälkeen oli Sannan kans treffit ja käytiin syömässä avohototalolla. Vois luulla, että mikä tahansa muu paikka ois paempi lounastreffipaikka ku sairaala, vaan eipä niillä kulmilla ainakaan oo. En tiiä oonko aikojen saatossa oppinu tykkäämäään sairaalan ruuasta, vai onko se vähän petrannu. Nimittäin melkein jokakerta ku oon lounasaikaan sairaalassa, käyn sielä syömässä. Helppoa ja mukavaaki, ku Sanna on monesti seurana. Vois sanoa että sellanen win-win-tilanne, että kaikki voittaa.




Siinä se tyytyväisenä pyörittää kiviään, mun lellivavva, lempikoira ja suokkaripoika. Oikiasti koira on äitin, mutta mää on sen elämän hyvia. En koskaan tee sille mitään epämukavaa, kuten esim. irrota punkkeja, leikkaa turkkia enkä kynsiä, en kaiva korvia enkä muutenkaan tee muuta ku mukavia asioita sen kanssa. Tietysti jos pakko ois, tekisin kyllä, mutta ollaan säästytty esim. punkeilta ku olllaan oltu kaksin mökillä.
Koiraliini oli saunanlämmityskaverinaki, ja ihmisriippuvaisena se tietysti istahti samalle jakkaralle mun kans, ja kattomaan vierestä, mitä tapahtuu.




Tässäpä tällä kertaa. Aika reilusti wuffea, vaan haitanneeko tuo.
Eipä muuta ku mukavaa viikonloppua itse kullekin säädylle. Moikka!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Odottavan aika on pitkä

Minuutin pituus riippuu siitä, kummalla puolen vessan ovea seisoo.
Nii, ihan osuva kasku, etenki munuaissairaalle jolla ei paljon kusi huilaa. No edes sen puolen litran verran vuorokaudessa, mikä seki on jo hyvin ja antaa puolen litran liukumavaran nesterajotukselle.
Mutta nii, siitä odottavan ajasta. Ei oo tullu vieläkään päätöstä avustajasta, joten mitään sopimustakaan ei vielä oo allekirjotettavaksi. Pitää huomena soittaa sinne, on muutaki asiaa. Ei nimittäin oo päivitetty matkapalvelukeskukseen niitä neljää lisäkyytiä, mitä viime viikolla tulleessa päätöksessä luvattiin. 

Viikko on vierähtäny taas ihan huomaamatta. Yhtenä päivänä kävin äitin luona, ja sielä meniki koko päivä. Oli jännä homma ku lähin käyttään koiraa pisulla, ja se vei mua ku pässiä narussa. Tai siis minä suostuin kulkeen sen perässä. Sen verran outoja kulmia mulle, että arvelin koiran osaavan tuua mut takas kotiinsa, jos nyt hänen pään mukaan mennään. Arvatkaapa minne koiruus mut vei? No koirapuistoon tietysti. Takas tullessa äiti kysy, että lähtikö koira suosiolla kotiapäin. No ei todellakaan! Loppujen lopuksi piti väkisin vetää se ekat 20m. Kuulemma ruukaavat lähtä koirapuistosta toiseen suuntaan, ja käyvät pidemmän lenkin. No ilmankos tuo oli vähän hankala saaha kääntymään.
P tuli kans käymään äitillä. Mukava kuulla amiksen kuulumiset, etenki nyt ku on muuttanu omilleen. Illalla vielä käytiin kattoon uus asuntonsa.
Viikonloppuna piti käyä myös naapurin tyttöjen kans vetouistelemassa, mutta sää oli vähän turhan tuulinen tälläki kertaa, joten se piti perua. Tänään oli soittotunti, ja huomena valokuvauskurssi. Sinne piti ottaa hyvä kuva, mutta on nyt vähän nii ja näin sen hyvyyden kans. Katotaan jos aamulla sais paremman, muuten mennään tällä mitä nyt on. Aihe on vapaa, joten kuvauskohteista ei pitäs olla pulaa. Tästäkö se nyt stressin pukkas.

Tässä on nyt ollu vähän omituista turvotusta. Jaloissa, sormissa ja kasvoissa on ihan selvästi nestettä, mitä ei oo ennen ollu. Normisti matalat verenpaineet on vähän koholla, mutta paino ei kuitenkaan oo ku pari kiloa, luulisin, koholla. Kuivapaino lienee vähän laskenu, ku polilla viimeksi se oli 59 ilman nesteitä. Nestettä on jotai parisen litraa. Ei paljoa, mutta sen verran että se tuntuu. Oon koittanu olla juomatta edes 1500ml:a, ja tänään näyttiki jo että ois tullu vähän ulos. Poistot on ollu sitä luokkaa, mitä oon iltaisin juonuki, vaan tää ylimääränen neste tuntuu olevan kudoksissa. Koitin eilen syyä reilusti proteiinia, koska se sitoo nestettä, eikä anna sen mennä kudoksiin. Kudoksista se on aina hankalampi saaha pois, ku verenkierrosta. Voin olla väärässäki, mutta näin minä oon asian järkeilly saamani tiedon perusteella.

Paluusta elinsiirtolistalle ei oo varmaa tietoa. Luulisin, että sitte vasta ku oon käyny urologilla, eli 14.10. jälkeen. Sitte mahollinen hoito pissarakon hiivaan, joka kestää ajan x. Ärsyttää, ku tuntuu, niinku tekis turhaan dialyysejä. Vaikkei se toki turhaa oo, onhan se elämää ylläpitävä voima, mutta silti. Haluan äkkiä takas jonoon, ja pienen toivonkipinän kytemään tavallisesta, dialyysittömästä elämästä.

Odotteleviin tunelmiin. Moikka!




tiistai 16. syyskuuta 2014

Munis 16v.

Kylläpä taas pääsi venymään tämä postausten väli. Mulle se tarkottaa sitä, että kaikki on hyvin eikä mielen päällä oo mitään, mitä pitäs suoltaa pihalle. Tarkalleen ottaen, aattelin, että kuhan viikonlopun retki saahaan tehtyä, on mulla paljo kuvia mitä laittaa. Kävi kuitenki nii, että ilmojen haltija tuli väliin ja päätti puhaltaa sen verran tuimasti merellä, että retki piti siirtää. Koitetaan siis uuestaan ens sunnuntaina, ennen ku siika tulee rantavesiin eikä Rönkärannan kalastajilla on aikaa kuskata meitä taitamattomia pitkin perämerta.

Tänään tuli kuluneeksi 16 vuotta ekasta siirrosta. Äitin kans oli jännätty Helsingissä kirralla viimistä ristikoetta, missä minuun tiputettiin äitin verta ja katottiin, teinkö verelle vasta-aineita. En tehny, ja siirto voitiin tehä suunnnitellusti. Siirre alko toimimaan tunnin päästä mun kehoon siirtämisestä, eli oikeestaan heti. Vajaat 15v se jakso humpsuttaa, kunnes hyyty toissa juhannussa. On se keskimäärästä pidempi aika omaissiirteelle, joten sikäli voi olla hyvillä mielin.

Avustaja-asia on edenny siihen pisteeseen, että eräs henkilö on lupautunu avustajaksi, ja nyt ootellaan päätöstä kaupungilta. Sitte vaan nimet soppariin ja silleen. Sillon ku se ihminen soitti sieltä avustajahakutoimistosta, otin puheeksi nuo kyydit. Saan nyt neljä sosiaalihuoltolakiperusteista kyytiä kuussa, jotta pääsen kulkemaan soittotunnilla. Tarkalleen ottaen, pääsen soittotunnilta kotiin. Valitin asiasta puhelimessa, ja sain ku sainki kaheksan kyytiä neljän sijaan. Nyt voi siis käyä kavereilla tai jossain vaan pari kertaa kuussa, miettimättä sen enempää kyytejä. Mahetsua.

Eilen oli soittotunti, ja väliaikainen jää taustalle, ja harjotteluun otettiin Syksyn tullessa. Ahvenaisen kaunis kaunis valssi. Bassot vaikuttaa melko iisiltä, mutta saa nähä miten muuten kappale lähtee sujumaan, sitte ku viitin alkaa sitä treenaamaan.

Tänään kävin eka kertaa seillä valokuvauskurssilla. Vähän käytiin jotai ISO- ja aukkojuttuja, ja lähettiin saman tien ulos kuvaamaan. Se oliki koominen hommeli, sillä välillä musta tuntu, että oon paparazzien ympäröimä. Nimittäin ku jalat on loistokkaimman elämänsä jo eläneet, ja siksi ruukaan aina nojailla tai pitää jostain kiinni, jotten horju kokoajan.
Oltiin ison parkkiksen reunalla ja tehtävänä oli kuvaata oma parinsa puun tai kasvin lehvästön läpi siten, että etualalla oleva lehvästö sumenee kuvassa ja kohde eli pari, näkyy terävänä kuvassa. Nojailin koivuun, ja kurssin opettaja sattu sanomaan jotenki että no tuosta sais nyt hyviä kuvia. Niinpä kaikkki ne noin 10 eläkeläistä ryntäs kuvaamaan mua. Puska vaan pölisi ku seniorit kuikki kameroineen oksien takaa. Meikä nauro nii leviästi, että siinä kalpenee Pepsodent--mainoksetki keviästi. En muista oonko maininnu, että se on siis senioreille tarkotettu kurssi, joten kai ne pitää mua jonaki pikkutyttönä sielä. Ei ollu ihan turha päivä, sillä oon omistanu nykysen kameran kuus vuotta, ja tänään käytin ekaa kertaa manuaalisia säätöjä. Oppia ikä kaikki.
Läksyksi tuli ottaa hyvä kuva, hyvä valotukseltaan ja asettelultaan. Asettelu multa onnistuu varmasti paremmin ku nuo ISOt ja pienet. Saapa nähä. ehkä tänneki tulee joskus joku kuva esitteille... ehkä.

Huomena meinasin mennä käymään äitin luona. On jo kova ikävä lempikoiraa. Sille tulee kuulemma morsian käymääm loppuviikosta. Ei vaan ehkä kannata kertua koiralle sitä, alkaa vielä hermoileen eikä onnistukaan astumaan.

 Tämmöstä tällä kertaa. Se on moikka!

torstai 11. syyskuuta 2014

Kevät mielessä

Tuli pakottava tarve avautua, koska ajankohta on kaikista huonoin niille suunnitelmille, mitä mielessä sukkulan lailla suhisee. Nimittäin kukista ja viherkasveista.

Oon aikuisena kovasti tykänny kukista ja viherkasveista sisällä. Omaa pihaa ei oo ollu, että oisin voinu laajentaa pihakukkiin, joten niistä en tiiä, oisinko tykänny. Ennen mulla oli tapana aamulla ensimmäisenä ja illalla viimisenä käyä kattoon kukat, ja nyppiä huonot lehdet pois ja muutenki kattoa vointia. Saatoin ehkä samalla myös jutella niille.
Jokunen vuosi sitte aloin kuitenki jostain syystä vähentää kukkia. Aluksi jäi huonoimmat sillosen poikkiksen asuntoon, ku muutettiin erilleen. Pikkuhiljaa aloin vähentää niitä loppujaki, kunnes kasveja ei ollu enää yhtään.
Halusin eroon siitä vastuusta, mitä salaatit vaati. Jokainen, jolla on ykskään kasvi, tietää, että määrättömiä aikoja ei voi olla pois kotua, koska kasvit vaatii kastelua. Tietysti asiaan voi vaikuttaa seki, että reissasin paljo ja oisin joutunu oleen jatkuvasti vailla kastelijaa. Nii siinä meni muutama vuosi ilman mitään elävää. Ku kotua lähti reissuun, ei tarttenu huolehtia muuta ku roskat roskikseen.

Noin pari vuotta sitte aloin katella joka paikassa kukkia, mistä vois ottaa pistokkaita. Nykynen asunto on onneksi niin pieni, ettei tänne mitään kukkapöytiä saati isoja kasveja voi hankkia. Vuosi sitte kesällä taivuin, ja hankin parvekemansikan. Siinä ois kasvi mitä nyppiä, ja satoaki se tuottais. (Siinä oli valmiiksi muutama raaka mansikka, sillä oon niin varma sadosta) Kävi kuitenki nii, että muutama päivä mansikan ostamisen jälkeen jouduin sairaalaan, ja käytännön syistä kävi nii, että mansikka muutti äitille.

Mulla on iso parveke, johon paisaa osan päivää aurinko. Tänä kesänä ajatus on ollu aina vaan enempi mielessä, ja oon nyt päättäny, että ens kesänä laitan partsin täyteen kukkia ja muuta krääsää.
Jos sattuu, että oon vielä ens kesänä dialyysissä, on mulla aikaa kyllä hoitaa kukkasia. Kaikki muu elävä, esim. kissat ja koirat, on poissuljettuja mun hankintalistalla.
Kävin äsken juomassa kahvit partsilla, ja näin jo sieluni silmin, miten ihana keidas siitä tulee. Harmi vaan, että en tiiä pihakukista yhtään mitään. Voi olla toiveajattelua, mutta ens syksynä sitte istun parvekkeella ja kudon sukkaa.

Ehkä en saakaan keväällä mitään aikaseksi, mutta pitäähän sitä haaveita olla. Otan mieluusti vastaan neuvoja ja ohjeita kaikesta kukkiin ja etenki partsin sisustamiseen liittyvissä asioissa.
Loppuun vielä kuva tämänhetkisestä partsin kukkaloistosta. Mansikka on se edelliskesäinen, joka ei oikei toipunu ennalleen, ja lahjaksi saatu tulilatva.





Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Moikka!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kotitöitten priorisointia

Vaikka välillä mietinki, miten mahottoman tylsää mun elämä on, nii kyllä tässä tapahtuu kuitenki jatkuvasti kaikenlaista, mukavaa ja ei niin mukavaa.

Heräsin eilen aikasin, ku piti mennä pd-polille. Siinä aamutuimaan, sain puhelun, missä kerrottiin mulle myönnetyn henkilökohtasen avustajan 10h/vko.. Cool! Vielä pitää oottaa päätös, ja alkaa sitte hakemaan passelia avustajaa. Itse asiassa asia on jo tulilla...
Kävin sairaalassa, ja melkein kaikki oli hyvin. Ihme kyllä, Fosfori oli ihanteellisissa lukemissa eli 1.12 ja kalium oli 5.1. Hb oli 124, mikä on ihan mielettömän korkia mulle, ja siksipä pitääki epoa pistää nyt 6 viikon välein, toisin ku aiemmin, eli kerran kuussa. Jos hb jatkaa nousuaan vielä seuraavassa kontrollissa, se vaihetaan miedompaan versioon. Meillä dialyysipotilailla ku ei se hb saa nousta liiankaan korkialle, ja tuo 120 on naisella yläraja.
Maksa-arvot oli vähän koholla. toivottavasti muistan oikein, että asat oli 80, ku sen pitäs olla muistaakseni jotai alle 35 tai 40. Se on voinu ottaa nokkiinsa kesäsestä parasetamolinsyönnistä ja niistä antibiooteista mitä söin ja sain suoneen.
Ku sairastin 10 päivää kuumetta kotona, ennen sairaalaan joutumista, söin jatkuvasti parasetamolia. Sen terapeuttinen ikkuna, eli vaikutsaika on melko pieni, ja otin sitä neljän tunnin välein. Se hajoaa maksassa, joten on ollu maksaraasu kovilla. Siihen vielä rankat antibiootit joita sain kaks kuuria suoneen ja kaks suun kautta, vaikuttaa varmasti asiaan.

Eilen jo ihmettelin, ku joka paikkaa särkee, ja etenki niveliä. Yöllä oikia käsi oli aika kipiä ja se valvottiki. Ei nii paljoa kuitenkaan, että oisin irrottautunu koneesta ja käyny ottaan särkylääkettä.
Oon tainnu aikojen saatossa turmella oikian ranteen hiirtä käyttämällä. Istun paljon koneella, ja huomaan ranteen kipeytyvän herkästi, ja se on jatkuvasti tönkömpi ku vasen. Ranne oli kipeytyny jo viikonloppuna. Sillä on tapana ajoittain olla kipiä, mutta se menee yleensä muutamassa päivässä ohi. Nyt siihen ku oli lisänä ilmeisesti flunssan aiheuttama jokapaikan- ja nivelten särky, oli kipu eilen nii kova, että päätin lopettaa hiiren käytön oikialla kädellä. Niinpä oon nyt kaks päivää käyttäny hiirtä vasemmalla käellä, ja pyrkiny tekemään muutaki ku istuun koneella. Candy crush Saga on kokonan pannassa. Nimittäin siinä huomaan jännittäväni rannetta aika lailla. Onhan mulla täppäri, mutta sen käyttö on nii nihkiää, että mieluummin käytän pöytäkonetta ja vasta hätätapauksessa täppäriä.

Otin tänään parasetamolin siksi, että jaksan lähtä kauppaan. Nyt ku lääke vielä vaikuttaa, pitää laittaa makkarasoppa tulille ja pyykit koneeseen. Pitää käyttää kivuttomuus hyväkseen, ja tehä päivän työt kerralla. Illan saa sitte maata sohvalla kipiänä. 

Kotityöt odottaa. Moikka!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikonlopun virityksiä

Iltaapa iltaa. Taas on monenlaista mahtunu näihin päiviiin. Perjantaista ei oo mitään muistikuvaa. Ei siksi, että oisin juonu itteni muistamattomaksi, vaan siksi, että en oo kai tehny mitään ihmellistä, mikä ois jääny mieleen.
Lauantaiksi oli tuossa pihalla asukastapaaminen, ja kävin naapurin tyttöjen kans sielä. Mukava oli tutustua naapureihin, tässä talossa ku tuntuu olevan paljon vanhempia ihmisiä, ja monet on asuneet pitkään täällä. Kiva oli tutustua, ja käytiinpä kattomassa asukasyhistyksen pj:n asuntoaki. Saatiin myös avoin kutsu käymään, yksinäinen ihminen ku on hänki.

Päivällä menin sitte Sannalle. Liekö joku muistaa, ku valitin, että pitää kauheesti muistaa asioita ja huolehtia monta juttua, ku lähtee kotoa pois. Tässä on mun kamat yhen yön mittaselle reissulle.




Tosin myöhemmin huomasin, että kone, pönttö ja nesteloova olivat kaikki turhaan mukana, ku olin unohtanu yhen irrallisen nestepussin kotia enkä siksi kytkeytyny yöksi koneeseen. Sen seurauksia oon tänään puristanu ulos ittestäni, ku oon käyttäny pari ylimäärästä pikkupussia.
Laitettiin Sannan kans ruokaa; silakkapihvejä. Lankomies on kalalle allerginen, nii ei oo voitu porukalla laittaa kalaa. Suurena kalan ystävinä me päätettiin kuitenki, että ku kissa on poissa nii hiiret voi hyppiä pöydällä mielensä mukaan. ja niinpä paistettiin vino pino silakkapihvejä. Illalla pelattiin Ticket to rida, mikä on ihan mahottoman mukava seurapeli. Suosittelen kaikille lautapelien ystäville!

Lauantaina mulla sattu toiseen omaan munuaiseen. Tai ainaki luulisin nii. Toisaalta, onko sielä enää mitään, mihin sattua, ku ovat molemmat surkastuneet puoleen siitä, mitä olivat terveinä. Niin tai näin, tuli lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna kuitenki veristä pissaa virtsarakosta. Dialyysinesteki oli sunnuntaina aamupäivällä veristä. Mistä lie valunu, en kyllä keksi mitään. Nyt kaikki on kuitenki ennallaan, eikä verta tuu mistään. Pitää kuitenki huomena kysellä ku on pd-polille meno.




Tänään ku heräsin, olin ihan väsyksissä ja turvoksissa. Väsyny siksi, että olin heränny sunnuntaina aamu kuuden jälkeen, ja menny illalla nukkuun vasta puolenyön jälestä. Turvoksissa siksi, että ku jäi se yks yöhoito välistä.
Oli soittotunnille meno tänään, ja päätin aamulla vielä kerrata biisiä. No se kuulosti ihan järkyttävältä, ihan niinku en ois koskaan soittanu koko biisiä. Sormet oli ku nippu nakkeja, eikä ne tahtoneet millään löytää omille paikollensa. Kyllä se sitte päivällä meni jo vähän paremmin, ja sainki uuen läksyn harjotteluun.
Viikko sitte kattelin kansalaisopiston seinällä sellasta kurssia ku Valokuvaus senioreille 1 ja 2. Tänään kysyin, että voinko mennä kurssille, vaikken ihan vielä seniori-iässä koe olevanikaan, vaikkaki jo eläkkeellä. Se passas, ja niinpä ens viikolla alkaa valokuvauskurssiki. Seki on mukavaa. Jospa tuota oppis ottaan kamerasta vähän enempi irti.




Tässä ollaan jo kovasti suunnittelemassa ens viikonlopun retkeä. Uskoisin, että siitä tulee ikimuistonen. Siitä sitte enempi myöhemmin.
Nyt pittää työntyä nukkumaan ja koneeseen kiinni, ku pitää olla aamulla kympiltä sairaalassa. Eipä muuta ku kauniita unia! Moikka!

torstai 4. syyskuuta 2014

Fosfori on saatanasta!

Tyhmästä päästä... ja niin edelleen.
Oon viime aikoina syöny aika vapaasti mitä sattuu. Se viiminen ohje, ettei kaliumrajotusta oo ja fosforipitosia ruokia voi syyä kohtuudella, on unohtunu. Oon ihan rennosti juonu maitua ja ostinpa jopa juustoa, en kuitenkaan Putin-juustoa, ja söin sitä hyvällä ruokahalulla; höyläsin ja pistelin semmosenaan poskeen. Leivän päälle ei tainnu keretä ykskään siivu. Siihen päälle vähän puolihuolimattomasti syödyt fosforinsitojat, eli kalsiumtabletit, ni homma on bueno.

Mitä siitä seuras? No ihan helvetinmoinen kutina mahassa ja reisissä. Menipä yks yö melkein valvoessa ku ei saanu kutinalta nukuttua. Aqualan autto noin vartin kerrallaan. Eilen oli muutaki asiaa apteekkiin, ja setä siellä suositteli Essex hydrogeeliä. Se on auttanu hyvin. Yöllä piti kerran nousta lisäämään linimenttiä iholle.
Ehkä apua on myös ollu siitä, että maito lähti viemäriin, ja kalsiumit oon ottanu säntillisesti ruuan alla. Ihan varma en voi olla, että kutina johtuis fosforista, mutta epäilen kovasti. Munuais- ja maksasairaitten palstalla veispuukisa monet kerto että heitä on korkea fosfori aiheuttanu järetöntä kutinaa. Myös korkea urea voi tehä sen, mutta en jotenki jaksa uskoa siihen, ku hoidot on pysyneet ennallaan eikä ruokavaliossa oo ollu kovin suuria muutoksia. Paitsi tuo maito ruokajuomana ja se pirun juusto. Otettakoon tämä nyt opetuksena, että kyllä sillä ruokavaliolla on suuriki merkitys hoidossa. En nimittäin toivo moista kutinaa pahimmalle vihamiehellenikään.

Ens viikolla on meno pd-polille, ja kävin sitä varten tänään labrassa. Onneksi oli puhelimessa muistutus, että ottaa spr:n lähete mukaan. Kaivoin sen illalla esille ja laitoin valmiiksi hupparin taskuun, ettei se vaan unohu kotia. Ottivat  yheksän putkia verta, Pissanäytettä ei jostain syystä tarvittu, joten turhaan säästelin.
Samalla reissulla hain myös koodit, millä voin tilata ite insuliinipumppua varten värkit Rochelta. kuulemma on nii aikaa vievää hommaa diabeteshoitajalle, että on nyt ulkoistettu potilaille seki hommeli.
Sain myös kuuen millin neuloja. Nykyset on kaheksan mm eikä ne oo kyllä vaivanneet, mutta jos vaan toimii nuo lyhemmät, nii passaa mulle.

Eilen kävi taas siivooja. Ei ollu sama tyttö ku edellisellä kertaa. Oli se huono yö alla, ja ootin ku täti imuroi sohvan, ja aloin siihen päikkäreille. Jälki ei ollu ihan yhtä siistä, ku edellisellä kertaa, mutta aivan siistiä kuitenki.
Sanna kävi töitten jälkeen kylässä. Rupateltiin kaikenlaista ja syötiin herkkuja. Sanna hajotti laatikot, jotka unohin vietättää siivoojalla.

Nyt oon alkanu huomaamaan, että ku siivous on ulkoistettu, ja saan tukia perheeltä ja ystäviltä, on elämä vähän helpompaa. Tää arki sujuu jouhevammin nyt. On energiaa laitella ruokaa ja tehä käsitöitä  eikä ajatus etäämmälle taviskauopaan menemisestä tunnu enää ylitsepääsemättömältä. Vieläki ajattelen monesti, että kyllä mää ite ja kyllä tämä tästä sinnillä menee. Joo, nii varmaan meniski, mutta sen normaalin elämän kustannuksella. Vähän hankala selittää, mutta lopputulema on se, että ihan älyttömästi kiitoksia kaikille, jotka on tukeneet mua ja edesauttaneet selviytymistä!. Vaikka apua on edelleen vähän hankalaa ottaa vastaan, saati pyytää, on se kuitenki tavattoman tärkiää. Oma perhe on tietysti ihan oma lukunsa, ei oo sanoja joilla voisin riittävästi heitä kiittää. Ootte kaikki rakkaita <3

Sitte ristikkolehden kimppuun. Moikka!




tiistai 2. syyskuuta 2014

Smoke on the wat... eiku Lellu`s mind

Yks asia pyörii eniten mielessä, mutta muutaki on kirjotettavana.
Ensinnäki, su-ma-yönä kone ilmotti poiston olleen 0. Eli mitään ei tullu ulos. Luulen, että oon nukkunu väärällä kyljellä, eikä kone oo saanu imettyä nesteitä ulos. Katetri menee sisään oikialta alamahasta, ja sen pää asettuu siis alas vasemmalle puolen vatsaonteloon. Eli ku nukkuu oialla kyljellä, katetrin pää lilluu nesterajan yläpuolella eikä saa imettyä nesteitä ulos.
Se asia varmistuki sitte päiväpussia vaihtaessa. Eka luulin, että oon taas lihonu, mikä seki toki poskien pyöreyttä katsoessa, tulee ekaksi mieleen, eikä ois ollenkaan mahotontakaan.
Tästä kuvasta huomaa myös sen, miten taitava selfien ottaja oon. Nooh, onhan siinä vähän muaki, eikä pelkkää pensasta.




No se selvis tosiaan päiväpussia vaihtaessa, ku ulos tuli 2400ml, ku kone oli vatsaonteloon aamulla jättäny 1500ml. Ilmankos huppari kiristi, ja maha tuntu olevan ääriään myöten täynnä.

Soittotunnilla hiottiin kevään läksyä, eli Väliaikaista. Se on hieno biisi, ku kuuntelee sanoja. Niihän se on, että kaikki on vaan väliaikasta. Nyt pitää treenata sujuvuutta, se ku vielä tökkii. Sen lisäksi en osaa soittaa nii, että soittasin säkeistö kerrallaan, vaan soitan A- ja B-osia miten sattuu, kerran tai pari molempia, tai jopa kolmestiki, ku ei muista monestiko on jo soittanu. Sitä täytyy oikei ajatuksen kans harjotella. Kahteen laskeminen ei oo tavallisesti kovin hankalaa, mutta soittaessa se tuntuu olevan ylitsepääsemättömän mutkikasta. Ehkä tästäki  selvitään kuniniakkaasti.




Kävin eilen kaupassa toteamassa, että ei tee mitään mieli. Ostin kuitenki varalta kaks valkosta sämpylää, että jos ne räpistelis kahvin kanssa. Mietin asiaa jonku aikaa Lidlin tuoreleipätiskin eessä ja onni oli, että ostin ne. Nimittäin melkei heti, ku pääsin kotia, tuli Divya naapurista ja toi mulle kanacurrya. Aika  tulista, mutta ihan järettömän hyvää! Lupasin tehä tytöille niinki suomalaista ruokaa, ku kanawokkia ja lättyjä joku ilta.
 On käyny ihan mieletön onni , että oon saanu tollaset naapurit. Ensinnäki, ihan mahtavia makuelämyksiä, ja toiseksi se, että oon melko laiska laittaan itelle ruokaa. Mikä sen mukavampaa ku saaha lämmintä ruokaa pyytämättä kotiovelle. Ja millasta ruokaa! Mii sou häpi.
Lisäksi on mukavaa, että istutaan joskus iltaa ja poristaan. Mulla ku ei ihan ruuhkaksi asti käy väkiä, vaikka viimeviikolla saatto sitlä jo tuntuaki




Kävin tänään vähän etäämmällä kaupassa, ja nää kuvatki on matkan varrelta otettuja. Brassailen mun  vähäisellä nuottitietämyksellä, että tuossa altaassa on muutama f-avain.
Vein samalla, matkan varrella ku oli, sen avustajahakemuksen. Jospa sieltä pian kuuluis jotai. Lääkärintodistus on jo menny sinne, joten nyt vaan ootellaan. Onneksi tollasista asioista tulee päätös suht nopsaa.

Sitte siihen mielessä tarpeettoman paljon pyörivään asiaan. Tekee aika paljon mieli tupakkaa, tehny jo monta päivää.
Ostin kaupasta kylmän laten, ja istahin juomaan sitä puiston penkille. Ihan simona alko tehä mieli tupakkaa. Monena päivänä oon kotonaki miettiny, miten ois mukavaa polttaa siistillä partsilla, ja katella ohikulkijoita.
Mietittiin Sannan kans, että jos saan sen avustajan, voinko laittaa sellasen ehdon, että ei saa polttaa. Ja jos en, nii sen lienee voin, että täälä ei saa polttaa. En halua yhtään enempi kiusauksia itelleni, ja sitäpaitsi tupakka haisee pääosin pahalle.
Jännä homma, että nyt on alkanu tekeen mieli, oonhan ollu syksyllä jo kolme tai neljä vuotta ilman. Näemmä vanhat tavat istuu melko tiukassa, kerkesinhän polttaa vajaa 25v. ennenku lopetin.
En kuitenkaan aio polttaa enää. Mitenhän kävis, ku vielä n.25 vuoden jälkeen aamusavut nousi päähän, että mitenhän nyt kävis. Taitais lähtä taju ja tulla oksu. Ei kiitos, pitäkää körssinne!

Kävin muutama viikko sitte kampaajalla, ja ihan kauheesti en nyt tykkää tästä päästä. se on lyhyt, ja meinaan vähän kasvattaa. Nyt on tää paskamainen välivaihe, ku tukka sojottaa sinne ja tänne, eikä yllä vielä mihinkään kiinni ku parin karvan verran. Onneksi tulee talvi, nii voi pitää pipua päässä. Tästä minäki tykkään jo paljo enempi.




Pipo päähän ja sillä hyvä.

Ja tämä teksti on nyt tällä hyvä. Moikka!

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Paluu arkeen, halleluja!

Morjesta pöytään! Viikonloppu on vietetty, ja kovasti levollinen olo on alkavalle viikolle. Pitäskö sanua, että arki alkaa, ku huomena alkaa soittotunnit. Mukavaa.
Kulunu viikko on kans menny melko haipakkaa. Kaveri tuli keskiviikkona, ja istu tuossa motna tuntia. Kahviteltiin ja vaihettiin kuulumisia pitkästä aikaa. Torstaina tuli myös yks kaveri illalla käymään. Hänenki kans kahviteltiin ja juteltiin niitä ja näitä.
Sen verran oli hulinaa viikolla, että viikonloppu on nyt menny ihan iisisti tässä lähinnä kotosalla. Oon laitellu ruokaa, pyykänny, tehny aivotyötä ja seurana on ollu Big brotherin tyypit. Onhan se tietysti mukavaa, että on ruokaseuraa. Pakko kyllä myöntää, että tänä vuonna tuota ei voi kauaa kuunnella kerrallaan (tavallisesti BB kuuluu taustalta, ku puuhailen jotai) ku yks tyttö huutaa ja kiljuu jatkuvasti. On niinku kaulaa katkaistas. Ei tämmönen hiljasuuteen ja rauhaan tottunu kestä kuunnella tollasta, menee pää sekasin.

Huomena alkaa tosiaan soittotunnit, eli se on paluu arkeen. Haitari ei oo paljon käytössä kulunu Ylläksen leirin jälkeen. Pari kertaa oon käyttäny sylissä, ja tänään piti treenata viime kevään läksyä. Mukavaa että tulee joku rytmi arkeen, ja saa vähän vaivata ittiään opettelemalla uusia kappaleita.

Tässäpä nämä tältä viikolta. Huomenna on paluu arkeen, ja se on mahetsua se. Moikka!

tiistai 26. elokuuta 2014

Vaiherikas päivä

Unohin eilen kertua, että oli illalla silmälääkärissä käynti. Oli melko outoa käyä iltavastaanotolla, mutta kai ne jonot täytyy jotenki purkaa.
Ilonen asia oli, että ikinä en oo selvinny nii joutuin takas kotia, ku koko reissulla meni n.tunti.
Oon valitellu viimeaikoina, että näkö on reilusti huonontunu. Välillä ei taho nähä lukia tekstiä ja muutenki pitää siristellä melkosesti. Eilen kuitenki ku katottiin näön tarkkuutta, oli se jopa parempi ku edellisellä kerralla. Lääkäri katto silmänpohjat ja sano, että sellanen vanhan vuodon verkkomainen jämä seilaa siellä. Se menee välillä tarkan näön alueelle ja sillon näkö heikkenee hetkellisesti. Lohdullista on, että ei mitään sen vakavampaa. Silmänpohjat oli rauhalliset eikä uusia vuotoja ollu havaittavissa.

Kuulin jostain, että on olemassa sellasta mielettömän hyvää leipää, ku Kallen reppuleipä tai joku sen tyyppinen. Sain selville että sitä sais Kaakkurin cittarista ja viime yönä näin unta, että käytiin äitin kans sitä ostamassa. Niinpä aamulla ku heräsin, päätin että tänään käyn sitä hakeen.
Muistelin että ois kolme taksikyytiä käyttämättä tälle kuulle, ja että tuuskaan ne käymällä samalla reissulla Oulunsalossa Ritulla. Onneksi kysyin kyytiä soittaessa, että montako niitä on jälellä, sillä ei niitä ollukaan ku kaks.
Oottahan nähneet, ku kokit telkkarissa esipaistaa piirakkapohjaa, ja laittaa pohjan päälle herneitä estämään pohjan nousemista? Noh, joku meni vikaan, mutta saatiin ainaki hyvät naurut siitä hernetaikinamössöstä. Harmi ettei tullu otettua kuvaa. Tultiin siihen tulokseen, että välistä jäi puuttumaan leivinpaperi tms,. joka estäis herneitä uppoamasta taikinaan. Eipä silti, Ritun tekemä taikina oliki taivaallisen hyvää ja muutenki piirakka oli erittäin hyvää.




Pääsin kyytillä Kaakkuriin, ja ei menny sieläkään ihan putkeen. Nimittäin se leipä, josta olin nähny unta ja jota varta vasten lähin sieltä hakemaan, oli loppunu, ja sen toimittaminen Ouluun lopetettu viikko-kaks aiemmin. Pudasjärvi on kuulemma eteläisin paikka, minne sitä toimitetaan. Pitää varmaan sieltä sitte käyä hakeen kulkiessaan.

Illalla ku tulin kotia, kerkesin purkaa kauppakassin jääkaappiin, nii Sanna asteli pirttiin. Sanna teki mulle vähän dekodeerinkiä, mun taiteellisen näkemyksen pohjalta.





Myös roskapussit ja loovat sai kyytiä. Loovia oliki jo kerenny kertyä melkonen pino. Se eilinen sosiaali-ihminenki sano lähtiessään, että no onpa noita kyllä kertyny tuonne.

Semmonen päivä. Oikein mukava ja toimeliaski. Tämmösiä päiviä lisää! Moikka!

maanantai 25. elokuuta 2014

Annan Ahti ahvenia, Pekka pieniä kaloja

Viiminen teksti näyttää olevan keskiviikolta, ku sain kanyylin pois. Torstaina halusin ihan vaan itekseni fiilistellä kotona, ku ei tarttenu oottaa hoitajaa käymään. Oli tosi mukavaa päästä kanyylista eroon, ja perjantaina lähinki sitte mökille.
Käytiin viemässä mustikoita mun serkulle Kempeleeseen, seikkailtiin jostai tuntemattomia teitä takas Ouluun ja suoraan Iihin. Äiti meni kampaajalle ja vei mut ja koiran päivähoitoon tätin luo. Koira sai sellasen kohtauksen ku äiti lähti, että huh huh. Se haukku, huusi, vinku, hyppi ikkunaa vasten , eikä ollu kuulevinaankaan mua pariin minuuttiin. Kohta se rauhottu, paitsi että vinku ja kitisi koko ajan. Sitte se nukahti, ja ku heräs, sama vinkuminen ja levottomuus jatku pihalla. Sitte se vasta rauhottu, ku äiti tuli takas. Voi koira raasua, otti koville pieni ero oudossa paikassa, vaikka minä ja taatusti tuttu täti olin kuiten paikalla.

Mökillä lähin naapurin Matin kans kalalle. Laskeskelin että en oo ollu vesillä viimeksi ku toissa syksynä. Viime keväänä tuskin toukokuussa vielä ollaan käyty, ja kesä ja syksy meniki sitte toipuessa. Niin tai näin, nyt lähettiin ja otettiin vetouisteluvehkeet matkaan. Kala söiki ihan mielettömän hyvin, ku sitä sai vetää jatkuvasti veneeseen. Jossai kohtaa, ku alettiin saamaan isompia ahvenia, päätettiin että pienimpiä ei enää otetakaan ku savu- ja filekalat oli saatuna jo. Oli kahvit ja eväät mukana, nii saatiin kulumaan neljä tuntia merellä. Yais siinä löytyä muuan hyvä paikka siikaverkoilleki ku vähän etäämpänä ajeltiin.




Ku mentiin rantaan, loovassa oli 48 ahventa. Se oli suurin kalasaalis mitä minä oon koskaan kerralla saanu. Edes verkoista en muista, että ois noin paljo tullu kalaa kerralla. Siitä ku oli vielä osa nakeltu takas mereen kasvamaan.




Rantasauna olsi ollu passelisti lämmin ku rantauduttiin, mutta en jaksanu mennä saunaan, vaan latasin koneen ja kävin elbaamaan.

Lauantaina lähettiin uuestaan ja sama kuvio; eväät ja sadevaatteet matkaan ja merelle. Aurinko paisto kirkkaasti ku mentiin, mutta kohta vettä tuli melko reippaasti. Onneksi oli sadevaatteet mukana, ja oliki oikei mukava fiilis ku sadevaatteitten allaoli mukavan lämmintä, ja ulkopuolella vettä tulee ku aisaa ja kylmä vesi huuhtoo naamaa. Merenkäyntiä oli sen verran, että mentiin yhen saaren kaislikkoon keinumista pakoon, ja vene pysy siinä tasasesti paikallaan.




Kala ei syöny ihan yhtä hyvin ku edellisenä iltana, mutta eipä se tuntunu haittaavan. Söi kuitenki sen verran, että säily mielenkiinto. Oltiin jo lähtiessä päätetty, että ku tarvittavat kalat on jo koossa, ei oteta maitopurkkia pienempiä ollenkaan. Eikä otettukaan, vaan muuan fisu sieltä kuitenki lähti mukaanki. Aikaa meni tällä kertaa neljä ja puoli tuntia.
Rantaan ku mentiin, oli sielä koiraliini vastassa, mielipuuhassaan pyörittelemässä kiviä.




Oltiin lähetty päivällä kahen maissa, nii illalla vielä jakso jotai puuhailla. Niinku esimerkiksi perata kaloja ja saunoa. Uni maistu oikei hyvin, sillä enpä muista millon oisin viimeksi ollu noin paljo ulkona.

Sunnuntaiksi oli sovittu kalansavushommat, ja niinpä menin sovitusti paikalle. pitihän sitäki vähän dokumentoida, jossattuu ettei joku tiiä miten se tapahtuu.




Sielä lepää. Pohjalla on leppäpurua, katajanoksa ja pari sokeripalaa. Ne on värin ja maun vuoksi sielä.
Tuli pöntön alle ja noita pidettiin noin kolome varttia ja valmista oli. 




Toin kaloja, savustettuja ja fileitä Okotia, ja illalla vein niitä naapuriin maistiaisiksi. Oli kuulemma maistunu hyvin, ja kovasti kiinnosti myös kalastaminen.

Mukava viikonloppu kaikkinensa. Kiva oli pitkästä aikaa merellä, ja se, että sai ylipäätään olla ulkona. Pitää varmaan lähiaikoina mennä uuestaan, ja toiselle mökille ois kans kiva mennä. Siellä on niii mahottoman tunnelmallista näin syyshämärällä.




Siinä Rollukka kattoo anelevasti, että onko ihan pakko lähtä autoon ja kotia? Ku mää en taho.

Illalla D naapurista toi mulle sellasta intialaista kastiketta, jota söin leivän kans. Täytyy sanoa, että kyllä kokemattoman suu huusi hoosiannaa jossain välissä. Mukavan tulista ja nii hyvää, ettei voinu olla syömättä. Tämmöstä molemminpuolista makumatkaa tässä käydään.

Tänään kävi soskusta palveluohjaaja tms. joka halus kattoa tätä mun toimintakykyä. Nyt sitte oottelen, että laittavat sairaalasta C-todistuksen ja sitte tekevät päätöksen, saanko avustajan esim. pariksi tunniksi per päivä. se kai s eois paras ratkasu, nii ei tarttis huolehtia ite kaikesta. Se jää nähtäväksi, mutta toivotaan parasta.

Toivottavasti teilläki oli yhtä piristävä viikonvaihde, ku mulla. Moikka!


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Turnausvoitto

Juhuu ja wuhuu! Pääsin ku pääsinki tänään eroon tipasta.
Soitin aamulla pd-hoitajalle ja kysyin eilisten labrojen tuloksia. Ne oli ihan jees, ku crp oli 5 ja hb 112 mutta pissassa oli edelleen nii paljon jotai mössöä, ettei sitä voinu tutkia. Bakteeereja siinä ei kuitemkaan ollu, mikä on hyvä juttu. Sitä se mun aavistukseni tiesi, että ihan ei oo kaikki nyt kunnosa.
Pissassa on edelleen reilusti jotai hiivamössöä, ja ku pissaa ei tuu ku enimmillään n.5dl vuorokaudessa, tarkottaa se sitä, ettei pissarakko pääse huuhtoutuun normaalisti. Lääkäri oli sitä mieltä, että ollaan urologiin yhteydessä ja ehkä jotai huuhtomishommia tai jotain ois luvassa seuraavaksi.

Pääsin tosiaan tipasta eroon illalla. Ihanaa ja mahtavaa, ku ei tartte enää kytätä ja varoa kättä. Vaikka molemmat kanyylit on olleet käsivarsissa nii, ettei ne haittaa tekemisiä, pitää niitä tietysti varoa, ettei kolhi ja revi vahingossa irti koko systeemiä.
Tuntuu niinku vankeus ois päättyny, ja senpä vuoksi hain netistä tämmösen dramaattisen kuvan tänne.




Suunnitelmissa onki pikimmiten lähtä mökille, joko huomena tai ylihuomena.

Muutenki vointi on parempi ku pitkään aikaan. Oon jaksanu puuhastella paljonki kaikenlaista, ja ruokaa oon laittanu torstain jälkeen jo kolmesti. Lämmintä ruokaa siis. Kävipä mielessä jopa kaappien siivous, mutta se ajatus meni onneksi melko pian ohi. Hyvä fiilis muutenki, ku oon nyt ollu ihmisten kans tekemisissä aika paljon. Kiitos noille naapurin tytöille siitä.

Nukuin viime yön tosi hyvin, vaan päivällä piti ottaa tirsat ja nytki väsyttää ihan vietävästi. Liekö ne viimeviikkojen huonot yöt alkaa nyt vaatiin verojaan. Ei haittaa, sillä on kiva nukkua ku pystyy hengittään eikä oo menoa minnekään.

Tämmöstä tällä kertaa; pieni asia ihmiskunnalle mutta mun valtakunnassa ihan ,ahottoman suuri tapahtuma. Moikka!

tiistai 19. elokuuta 2014

Paha aavistus

Iiks! Nyt on paha kutina aamun labroista. Veret on varmaan ihan jees, koska vointi on hyvä ja jaksaa puuhastella. Mutta. Pissanäyte oli kyllä vielä melko harmaa, tai sellanen läpinäkymätön. Saatana, jos se ei oo vielä menny ohi. Sillonku kuuria aloteltiin, lääkäri sano, että katotaan ensin kaks viikkoa ja labrat ja edetään sen mukaan. Jos oikein muistan, lääkäri soittaa huomena tuloksista. Tai jos ei soita, kotisairaala kertoo, miten edetään. Voi elläimen käsi, jos tätä vielä jatkuu. Oon jo henkisesti valmistautunu, että kanyyli poistetaan huomena ja lähen vkl:ksi mökille.
Nyt vaan ihan hulluna peukkuja pystyyn ja sormia ristiin ja loitsuja lukemaan, että tapahtuis jotai ja pissasta ei löytys mitään hiivahommia.




Tuota tärkiää asiaa tulin tänne kertomaan, mutta saatanpa vähän valottaa tulevaa iltaaki, ku mulle tulee ruokavieraita. A ja D naapurista tulee syömään lohisoppaa. Mukavaa. Joten alanpa nyt ruuanlaittoon. Moikka! Nii ja ne pukut pystyyn!.

Käykäähän tykkäämässä veispuukissa sivusta, jos ette vielä oo käyneet. Sivu löytyy täältä.



maanantai 18. elokuuta 2014

Pako kotivankilasta

Iltaapa iltaa. Pääsin eilen lomalle tästä mun kotivankilasta. Käytiin Sannan ja lankomiehen kans Ruotsissa ja tietysti Ikeassa. Ollaan myös otettu tavaksi käyä ruokakaupassa Ruottisa, ku sielä on jotai sellasia tuotteita mitä ei täältä Suomesta saa.
Noh, eilinen oliki melkonen seikkailu, ku muut oli mökillä nii hyppäsin aamulla bussiin täälä Oulussa ja ajelin Kuivaniemeen ja siitä ottivat mut kyytiin.
Kävi tietysti vanhanaikasesti, että ku mitään ei tartte, upoaa sinne kuitenki vähintään satanen. Niin kävi tälläki kertaa. Se, mitä on jonku aikaa aatellu Ikeasta hankkivani, oli loppu. Ettei voi sitäkään tarvetta syyttää rahanmenosta. Nooh, onpahan nyt taas romua vähän enempi.
Kotisairaalan kans oli sovittu, että soitan ku oon kotona. Oli sovittu, että ennen ysiä oon täälä. Puhelu tuli ku päästiin tullista Suomen puolelle ja koska kuuluvuus oli mitätön, tuli tekstari perään, että oonko kotona 19.30. No en perkele oo! Laitoin viestin takas, että oon viimeistään kasilta, ja niinpä olinki klo.19.50 kotona ja hoitaja tuli melkei samalla oven aukasulla sisään. Onneksi tää ahistelu loppuu keskiviikkona, jos ei huomiset labrat määrää toisin.

Huomena on siis labrat, ja niien perusteella päätetään jatko. Ei tässä oo enää mitään kummaa voinnissa, toivottavasti ei myöskään labroissa. Öisin vähän pittää vetää henkiä vähän tihiämmin, ku ahistaa henkiä, mutta seki on jo vähenemään päin. Ahkera pulloon puhaltelu tuottaa myös tulosta, ja keuhkoista on alkanu irtoaan limaa. Ois kuitenki kiva vetasta illalla astmapipusta avaavaa lääkettä ja mennä nukkumaan, josko tuota sais nukkua kokonaisen yön. Puuttuu vaan astmapiippu.

Huomiseksi on vähän ohjelmaa, mihin piti valmistautua kuorimalla perunat likoon. Ihmettelen muuten, että missä on tuore tilli? Sitä ei oo ollu naapurikaupasa ainakaan viikkoon, eikä olu eilen Ruotsin kaupassakaan. Onko ollu huono tillisato vai onko se vaan sattumaa?

Aletaanpa miettimän tuoreen tillin kohtaloa. Moikka!

lauantai 16. elokuuta 2014

Tippaturnaus

Viikonloppua mennään. Nyt alkaa kelit olla kohillaan. Aurinko paistaa, asteitaon kohtuullisesti ja mukavan raikas tuuli käy ulkona.

Viikko on kulunu... jotenki. Päivät kuluu tippaiitaa ootellesa ja kotikulmilla pyöriessä. Torstaina oli ohjelmaa sitte enempiki. Aamusta kävin saamassa sairaalassa pussillisen punasoluja ku hb oli 81. Ehkä se on siitä noussu, luulisin. Ens viikolla on labrat.
Puolilta päivin tuli torstaina siivooja, jonka esimies sano että ku oon dialyysipotilas, saan siivouksen ilman alv:a kuhan heän sairaanhoitaja käy toteamassa tilanteen täällä. Niinpä oottelenki nyt yhteydenottoa sieltä päin. On muuten ihanaa ku on siisti koti. Siivooja pesi ikunat, parvekelasit ja parvekkeen ja sisältä jokapaikan. Laitto jopa puhtaat petivaatteet sänkyyn. Ihan varmasti käytän palvelua jatkossaki.
Sen jälkeen hyppäsin taksiin ja ajelin äitin luo. Sielä tietysti oli ruokaa ja herkkuja ja lempikoira . Uuen amislaisen kans poristiin niitä näitä, mietittiin omaan kotiin muuttamista. Nyyh, nii se on vaan iso poika jo tullu Peestäki.
Sitte taas kiireellä kotia oottamaan tippaiitaa.



Tuo suurin pussi on dialyysineste, jonka vaihoin samalla ku tiputteli tuota lääkettä. Toinen pullo on natriumliuosta, että voin laittaa sen tippumaan jos lääke loppuu ennenku hoitaja ehtii paikalle.

Eilen ammulla heräsin ku oli kylmä. Mittasin kuumeen ja oli 37.2 lämpöä. Oli kyllä kurkkuki kipiänä ja aivastuttanu on jo muutaman päivän. Arvelin että se ois jotai kulkutautia ja niin näytti olevan, ku ei tänään oo ollu enää mitään. Aattelin eilen, että en prkl jaksa enää yhtäkään tautia tähän syssyyn. pitää jo päästä ulos ja jaksaa olla sielä kauemmin ku minuutin matka kauppaan. Muutenki on jo melko tylsää ku tässä on pitäny kotosalla pyöriä. Mökille ei oo päässy vaikka kelit ois just mitä parhaat mökillä olemiseen. Huomena kuitenki on jotai ihan muuta ku kotona möllöttämistä, mutta siitä sitte enempi myöhemmin. Mukavaa vaihtelua kuitenki tähän arkeen.

Syyään mustikoita ja ollaan ihmisiksi! Moikka!

tiistai 12. elokuuta 2014

Syys saapuu, kesän muistot poies ajaa

No nii, alkaa asiat olla jollaki mallilla. Tarkotan sellasia asioita, että soittotunnit syksylle on varmistettu. Harmi vaan, ettei iIn kansalaisopisto hyväksyny enää meitä oululaisia opiskelijoiksi. Vaikka ymmärtäähän sen, että kunta haluaa käyttää yksilöopetukseen varatut rahat omiensa koulutukseen. Ryhmätunneille ois kyllä päässy mutta ei soittotaito piisaa vielä moiseen.
Toinen juttu on tuo siivousasia. Soitin eilen sinne ja piti jo tänään tulla pari kodinhengetärtä , mutta toinen oli sairastunu nii siirty torstaille. Enköhän mää pärjää näitten törkyjen kans vielä pari päivää.
Kolmanneksi, Sannan alulle laittama vammaispalveluasia etenee myös. Tilanteen kartottaja soitti ja aiko tulla 25. päivä käymään ja kartottaan tilannetta, osinko kenties jonkulaisen avun tarpeessa.

Asiat on polkastu alulle, muttei mua edelleenkään kauheesti huvita mikään. Kävin eilen labrassa, ja lääkäri soitti tänään vastauksista. Numeroiden valossa kaikki on ihan hyvin, paitsi hb kieppuu 80 tienoolla. Öisin en saa oikei nukuttua, ku henkiä ahistaa. Toissa aamuna ku hoitaja tuli tiputtaan antibiootin, hapetus oli 96 ja eilen se taas oli 99. Pitää nousta nukkumaan istuma-asentoon, ja pian on prsaus nii puuduksissa, että pitää vaihtaa asentoa ja taas kohta ahistaa. Siinä ne yöt kuluu sängyssä kieppuessa. Lääkäri oli sitä mieltä, kun ei turvotuksia oo, että oisko se tuo matala hn joka ahistaa. Niinpä meenki saamaan torstaina pussillisen punasoluja. Nii että jos haluat auttaa, käy luovuttaan verta, nii saahaan Lelluun vähän virtaa.




Eilinen labrareissu oli kans yhenlainen. Lähin kävellen, matkaa ei oo ku muutama kortteli. Puuskutin ku höyryjuna ja onneksi matkalla oli puistonpenkki, jolla istuskelin hetken. Keuhkot ei oo vaivanneet oikeestaan yhtään, mutta enpä kyllä oo rasittanukaan ittiäni aikoihin. Eilen huomasin, että nyt ei oo keuhkot ihan täyessä iskussa. Hoitaja toi tollasen puhalluspullon, missä on vettä ja sinne puhalletaan letkun kautta. Se aiheuttaa pienen alipaineen keuhkoihin ja sen myötä pitäs alkaa limaa irrota ja olo helpottua. Vielä ei oo mitään tapahtunu, tosin en oo vasta ku eilen alottanu puhaltelemaankaan.
Antibiootti loppuu tänään mutta hiivaläääkettä menee vielä viikko. Kanyyli on vähän ikävästi oikiassa käessä, mutta jospa se menis kohta tukkoon ja vaihettas takas vasempaan. Eilen piti nimittäin laittaa uus kanyyli, ku entinen oli menny tukkoon.

Äiti toi eilen mustikoita vajaan sankollisen. Laitettiin ne samantien pakkaseen, lukuunottamatta noin litraa, jonka söin eilen illalla. Kalium-arvot varmasti kiittää. Pitää ehkä ottaa varalta Resoniumia, etteivät nouse ihan pilviin. Tänään on nimittäin luvassa mustikkasoppaa ja ropposellinen mansikoita. Muutenki ruokavalio on ollu pitkälti mansikka- ja hedelmäpainotteista. Proteiinia oon koittanu ottaa kinkkuna levän päällä ja jauheena, vaikka se ällöä onki. Pittää sitte taas panostaa raskaampaan ruokaan, ku mansikoita ei saa enää lähikaupasta.

Tässäpä nämä tällä kertaa. Katsellaan. Moikka!


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Paluu arkeen

Nyt alkaa tämä pieni elämä palata uomiinsa. Vointi on hyvä, vaikka edelleen pittää öisin nousta nukkumaan istuma-asentoon, ku välillä ahistaa. Luulen kuitenki, että pääasiassa en ees herää ahistukseen, ja että taitaa enempi olla henkistä sorttia tuoki ahistus, mikä nostattaa istumaan.

Kävin eilen naapurissa syömässä. Monien mutkien kautta oon tutustunu amerikansuomalaiseen tyttöön ja hän on muuttanu tähän samaan taloon mun kanssa. Hällä on intialainen kämppis, ja he kävovät yks ilta tässä istumassa, ja pyysivät mut heille syömään. Niinpä menin sovitusti eilen, ja intialaisen ruuan ystävänä voin kertoa, että olipa melkonen makujen ilotulitus. Tavallisesti en syö sieniä, koska ne on hyiyäk inhottavan limasia nitkunnatkuja, mutta nii vaan eilen pistelin sieniä hyvällä ruokahalulla. Kananmunat on kans mun yäkhyiensyö-listalla, vaan ku oli paistettu öljyssä siplin ja ihanien mausteitten kans, uppos munaki ilman kitinöitä. Pääruuaksi oli lohta, ja se taas ansaitsis ihan oman postauksensa. Oli ihan mielettömän hyvää ruokaa ja seuraa. Kouluaikojen rallienkulla pärjäs oikein hyvin, ja jos ei pärjänny, oli takaporttina suomi, jota amerikansuomalainen ystäväni puhuu.
Kotisairaalan kans piti vähän säätää aikoja, mutta onneksi neki saatiin sen suuremmitta ongelmittav järkättyä.
Ei siinä muuten mitään säätämistä ois, mutta tuo hiivalääke pitää antaa tippua tunnin ajan, en tiiä miksi. Niinpä hoitaja tule illalla laittaan hiivalääkkeen tippumaan ja tunnin päästä tulee uuestaan ja lopettaa tipan ja antaa keuhkokuumelääkkeen stoosina, eli ruiskulla suoraan kanyylin kautta suoneen.
kotihoitoa kestää kaks viikkoa, eli vielä puolitoista. Sehän tarkottaa sitä, että mökille ei voi lähtiä vielä vähään ikaan. Johan tuota ois kiva käyä sieläki, pitkästä aikaa. eikä vähiten koiraa kiusaamassa.

Nyt on pitäny vähentää juontia, ku helteet on ohi. Ai ai, miten kaiholla muistelenkaan sitä paskahellettä ja -kuumetta, ku sai hörppiä oikeestaan mielensä mukaan. Yölläki ku kävi hereillä, ainut valinta oli, joisko mehua vai vettä. Nyt pitää pihtailla ja laskia desiltroja. Puolensa kaikella, edelleenki.
Sairaalassa ku ei ollu omaa dialyysikonetta mukana, vaihdot tehtiin käsin. Laitoin siksi "tehtiin", koska käytin hoitajia hyväkseni ja annoin heän laittaa pusseja. Ite ne kyllä hoidon loppuun, mutta mikäpä siinä ku tekijöitä riitti. Eli päivällä vaihettiin neljä kertaa käsin dialyysinesteet vatsaonteloon. Tein tuota samaa hommaa kolme viikkoa helmikuun alussa, ennenku sain koneen kotia. Sillo käytettävä nestemäärä oli 1500ml, ja ku nesteen otti pois, sitä tuli suunnilleen parisen litraa ulos. Sairaalassa käytettiin 2000ml:n pusseja. Aluksi aattelin, että no ei tässä mittään, hyvinhän mahanahka tämän kestää. Kestiki pääaosin, mutta välillä, riippuen siitä miten oli syöny ja juonu, maha oli ihan täys ja pinkiä ja olo tuskanen. Yleensä poisto oli n. 2500ml, mutta olipa kertoja ku laskin mahasta ulos jopa 2800ml. Se on paljon. Se on ihan hirvittävä määrä nestettä mun kokosen ihmisen vatsaontelossa. etenki jos on syöny mahan täyteen ruokaa. Yhtenä yönä, ku olin syöny puoliltaöin ylimääräsen iltapalan, piti kolmen mailla pyytää poistopussi, jotta voin laskia nestettä vähemmäksi mahsta. Oli kovasti tuskanen olo enkä pystyny nukkumaan. Operaation jälkeen uni maistu taas ku mahanahka sai vähän löysiä.
Näitten kokemusten perusteella en ihmettele tippaakaan, kun ei edellisen dialyysin aikana v.-97 ja -98 ruoka maistunu
.

Oon päättäny tilata siivousapua. Siivoaminen on sellanen asia, joka painaa jatkuvasti mun mieltä. Pitäs ja pitäs, vaan ku ei jaksa. Neliöitä ei oo montaa ja aikaa kyllä ois, vaan ku ei kiinnosta.
Niinpä päätin, että ku kerta saan hoitotukea tämmösiä asioita varten, nii miksipä ei. Ei tarttis rasittaa ittiään jatkuvalla aikomisella ja sitä seuraavalla saamattomuudesta ruoskimisella. Kai sitä voi vajaakuntosena olla itelleen sen verran armollinen, ja tilata apua. Toivon ettei se musta huonoa ihmistä tee.

Tässäpä nämä tän hetkiset aatokset. Huomena alkaa useilla koulut ja muutenki tavallinen arki palaa. Vielä ku emmerdale alkas, nii hyvä. Moikka!