Elämälle suotuisia voimia

Tänään on ollu elko raskas päivä. Eilen kerroin jo pääpiirteittin miltä tuntuu mutta pitkän yön jälkeen päällimmäisenä  on ajatus, ei varsinaisesti luovuttamisesta, vaan sellanen että antaa olla, en jaksa. Eihän mulla tässä onneksi tartte jaksaa mitään muuta ku oottaa ja aikahan kuluu ihan itestään. Nii että sikäli hyvä juttu. Itkuherkkyys on ollu tapissa tänään ja oonki märsänny vähän väliä.

Tää on nyt tainnu olla koko tämän munuais-sydän-kombon psyykkinen kliimaksi. Ensimmäinen suurempi kyykkäys. Ku noita takaiskuja on tosiaan tullu. Ehkä tää tietää ens vuodelle jotai tooooodella suurta ja mahtavaa. Noh, sitä ootellessa.

Oon aina tykänny tuosta Schafferin runosta koska se kertoo monipuolisesti ihmisestä, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Niitä molempiahan meistä kaikista löytyy. Tänään sitte liikutti kovasti tää seuraava pätkä:"..Haluan uskoa että kaiken hajottavan rinnalla minussa elää elämälle suotuisia voimia. Ne minä haluan houkuttaa esiin toivollani ja rohkeudellani" Tuo nyt on varmasti kaikista lähinnä tän hetken tuntemuksia paitsi että en jaksa tänään ajatella oikei mitään. Suunnittelinki tän tekstin jälkeen vähän treenata haitaria, kutoa ja katella telkkaria ja jossai vaiheessa mennä saunaan. Eli ihan vaan sellasia juttuja jotka rentouttaa eikä tartte ajatella mitään. Kyllä se alitajunta tekee työnsä ja huomena voi varmasti jo keskittyä toivomaan ja aatteleen enempi tulevaa. Onhan huomena dialyysipäivä nii voi jututtaa lääkäria että mikä tää hommeli ny oikei onkaan.

Kiitos ja kuulemiin!