tiistai 15. lokakuuta 2013

Ruokahalu ja -haluttomuus

Kattelin päivällä ohjelmaa missä kaks ihmistä yrittivät opetella syömään paremmin. Toinen vähemmän ja toinen enemmän.
Olin nuorena kova syömään ja jatkuvasti piti tarkkailla painoa. Sinä päivän 16v sitte ku alotin pd-dialyysin, ruokahalu häipy. Ihan tyystin kokonaan. Olin vuoden dialyysissä ja sinä aikana en käytännössä syöny mitään. Otin kyllä ruokaa mutta levitin sen ympäri lautasta. Muistan kahvin kanssa syöneeni puolikkaan keksin, ihan vaan sen vuoksi etten ruuansulatus hyydy. Join kyllä mehuja joita sitte poistin dialyysin avulla. Se oli melko surkiaa aikaa. Näytin ihan sairaalta enkä oikei jaksanukaan mitään. Näin erästä nuoruusvuosien tuttavaa tuolloin kaupassa ja myöhemmin, ku olin jo saanu siirron ja palannu elämään normaalia ns. terveen elämää, kerto tää tuttava että oli luullu mun airastavan syöpää.
Harmi ettei mulla oo kuvia ittestäni tuolta ajalta, ois kiva verrata tähän päivään. Vaikka toisaalta, mitäpä tuosta, se oli sillon ja nyt on nyt.
Ruokahalu palas jossain määrin siirron jälkeen mutta ei koskaan ennalleen. Jälkeenpäin ajatellen, en kyllä voi sanoa nauttineeni ruuasta enkä syömisestä sen koommin, jos ei jotai yksittäisiä perheen ja kavereitten kanssa yhdessä syömisiä lasketa.
Annas olla nyt ku alotin dialyysit ja tehtiin se ohitusleikkaus. Ruokahalu on kasvanu ihan julmetusti. Sairaalassa alotin aamusta syömään ja söin kaikki mitä tarjottiin. Iltateellä joka ikinen ilta söin vähintään 4 leipää törtteineen ja usein pyysin vielä ysin jälkeen uuden satsin ja yöksi viiliä, jukurttia tai hedelmän. Isä ja äiti kuskas mulle marjoja, satokausi oli parhaillaan menossa. Mansikoita, hilloja, mustikoita, vattuja ja jäätelöä ja muita kesän herkkuja. Ku pääsin käymään ulkona, pyysin kuskaamaan mut kanttiiniin ostamaan pullaa. Vielä kotia tullessa söin ku miehet ja oikeestaan vasta nyt viime viikkoina vois sanoa ruokahalun tasaantuneen. Kiloja on tullu muutama, sen verran että luut ei törrötä ihan joka paikasta ja housun vyötärö kiristää. Posket on pyöristyneet ja olo on muutenki loistava. Toki siihen vaikuttaa pitkälti myös se ohikas, jaksaa kaikenlaista enempi mutta sellanen yleistila on kyllä sata kertaa parempi ku ennen dialyysiä. Kehosta on pois kaikki moska mikä aiheuttaa pahoinvointia, väsynystä jne jne. Hb on noussu, nyt se on 114 eikä turvotuksia oo ku korkeintaan muutama kilo satunnaisesti. Sikäli vähän ehkä harmittaa alottaa pd-hoidot jos tää olo menee taas huonoksi. Mutta niinku jo sanoin, se oli sillon se ja nyt osaan jo varautua tulevaan.
Mulla se ongelma tais olla siinä ku vatsaontelo täytettiin dialyysinesteellä, se paino vatsalaukkua siten että maha tuntu olevan täpötäynnä jatkuvasti. Koitettiin kaikkia kikkoja, esim yritin syyä siinä välissä ku vaihdoin nesteet mahaan, syyä ihan pieniä määriä kerrallaan jne.
Kirurgi oli kesällä sanonu mun vanhemmille että sydämessä on jälkiä aliravitsemuksesta ja luulenpa että ne on muistoja tuolta dialyysiajalta.

Muistakaa syyä hyvin, kukin tarpeensa mukaan. Minä alan värkkäämään leipiä.

2 kommenttia:

  1. Onneksi sulle ruoka maistuu! Tuttu juttu täälläkin tuo ruokahaluttomuus vaikka kyllä joskus syön- jotain. Kukaan ei taida päästä minun sydämeeni katselemaan onko siellä jälkiä aliravitsemuksesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Savisuti! Nam nam, ranskista ja lakkahilloa :)

    VastaaPoista