maanantai 14. lokakuuta 2013

Kippis!

Taas yks uus viikko on alussa.
Aika tuntuu menevän tosi joutuin nykyään ja elämä muutenki kiireiseltä. Vaikka ei tässä sen kummempia kiireitä tai menojakaan oo mutta kai se jothuu siitä että dialyysit on tuonu jotaki rytmiä viikkoihin. Hoitojen lisäksi on oma elämä elettävänä ja sitä on pitäny alkaa aikatauluttaa erilailla ku pitää ottaa huomioon hoitopäivien väsymykset ja huimailut eli ei voi oikei isoja sopia hoitopäiville.
Esimerkiksi tänään ku oli iltavuoro hoidossa, nukuin puoli yhteentoista, kävin kaupungilla ja sieltä suoraan sairaalaan. Sieltä pääsin kuuden jälkeen lähteen ja tulin kotia ja otin parin tunnin tirsat. Nyt onki sitte jo ilta ja kohta saa painella nukkumaan. Kaupunkiasian ois ehtiny hoitaa illallaki mutta ei puhettakaan että lähtisin hoidon jälkeen minnekään, ehei.
Tuli mieleen että mun toiminta vaikuttaa melko epäilyttävältä ku lähen taksilla joko aamutuimaan tai iltapäivällä ja tietysti palaan taksilla, monesti hoiperrellen sinne tänne ja pitkin seiniä. Rikas tyttörukka, ihan alkoholisoitunu. Noh, as we know, totuus on tässäki ihan toisenlainen.

Mun tekis mieli juua olutta ja olla vähän päissään. Se taitaaki olla ohjelmassa kuhan pääsen pd-hoitoon. Koulutusreissulla join kossu-russianin lyhyenä mutta ei se tuntunu missään vaikka tytöt varotteli että dialyysissä ollessa päityy herkästi.


Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa isän mökillä. Mun sisko on tehny sieä remonttia ja sinne on laitettu uus pönttöuuni. Oltiin päiväseltään käymässä ja päivä kuluki oikei mukavasti touhuillessa. Päälle lämmitettiin sauna. Se oli ihanaa ja voi olla että mennään, tai minäki meen, syyslomalla sinne. Sillo pitäis jo pystyä yöpymään pirtissä, nyt sielä on vielä sen verran siivous kesken ettei voi. Pitää imuroida kaikki hirret ja katto ja joka ikinen paikka ku sieltä on puretu vanha tulisija pois nii sitä pölyä on ihan joka paikassa.

Jalan haava erittää edelleen. Siitä otettiin tänään bakteeriviljely ja keskiviikkona tulee kirurgi tms kattoon että mitä sille pitäis tehä. Tulehduksissa se ei varmaankaan oo, siihen vaan on tullu katetta päälle ja sitä ei sais olla jotta haava pääsee paraneen kunnolla. Ärsyttää, se nimittäin on se syy miksi pd-katetrin laittaminen siirtyy ihan jatkuvasti. Ja tietysti kaljan juonti siinä samalla.


Kuvituksena on sysyisiä kuvia mökiltä.
Hyvää yötä ja kauniita unia, ihmiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti